Search
Close this search box.

Aina valmiina

Jaa
Suomessa sähköntuotannon häiriöihin on varauduttu säätösähkömarkkinoiden lisäksi noin 1 200 megawatin suuruisella varavoimalla. Varavoima on koko ajan valmiudessa, mutta täyttä tehomäärää on tarvittu erittäin harvoin.

Fingridin vastuulla on Suomen sähköntuotannon ja -kulutuksen välisen hetkellisen tehotasapainon ylläpito eli tasehallinta sekä häiriötilanteiden hallinta ja nopea selvittäminen.

Sähköverkossa häiriötilanteita aiheuttaa esimerkiksi vika siirtoyhteydessä tai voimalaitoksen irtoaminen verkosta. Tällaisissa tilanteissa käytetään häiriöreserviä, ensin säätösähkömarkkinoiden kapasiteettia, ja vasta sen jälkeen varavoimaa.

Varavoimalaitoksia tarvitaan käyttöön varsin harvoin ja silloinkin tyypillisesti yksi tai enimmillään muutama noin tunniksi kerrallaan. Valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa varavoimaa saatettaisiin tarvita merkittävästi enemmän.

Häiriöreservi on mitoitettu niin, että sillä pystytään kattamaan voimajärjestelmän sen hetken suurimman voimalaitosyksikön tai suurimman siirtoyhteyden vikaantumisen aiheuttama tehovaje. Fingrid omistaa
yhdeksän omaa varavoimalaitosta, joiden lisäksi sillä on käyttöoikeussopimus viiteen varavoimalaitokseen. Niitä ei käytetä kaupalliseen sähköntuotantoon.

Varavoimalaitoksilla ylläpidetään noin 90 prosentin käynnistymisvarmuutta. Valmiutta pidetään oikein mitoitetulla kunnossapidolla ja sitä testataan koekäyttämällä jokaista yksikköä kuuden viikon välein.

Fingridin voimalaitosten ylläpidosta vastaa ulkopuolinen toimija palvelusopimuksella.

Varavoima saadaan käyttöön nopeasti

10 minuutissa saadaan käyttöön 500 MW.
15 minuutissa saadaan käyttöön 1 200 MW.

Jokainen varavoimalaitos koekäytetään ja testataan 6 viikon välein.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *