Search
Close this search box.

käyttövarmuus

Kantaverkko

Varavoima – Harvoin käytetty, mutta silti välttämätön

Sähköntuotannon häiriöihin on Suomessa varauduttu 1 300 megawatin suuruisella varavoimalla. Fingrid vastaa varavoimalaitosten toimintavarmuudesta kaikilla kymmenellä omalla laitoksellaan ja seitsemällä vuokralaitoksella. Varavoima on koko ajan valmiudessa, vaikka häiriötilanteita on vuosittain vain muutama, ja täyttä tehomäärää on tarvittu erittäin harvoin.

Kantaverkko

Valvomon muodonmuutos

Suomen sähköverkkoa valvotaan nykyään hyvin erilaisissa oloissa kuin 40 vuotta sitten.

Sähkömarkkinat

Miksi vesivoima on hyvää reserviä?

Tulevaisuudessa joustavien resurssien merkitys kasvaa entisestään erityisesti tuotannon mutta myös kulutuksen vaihtelun lisääntyessä. Nopeasti säädettävä vesivoima soveltuu hyvin reserviresurssiksi.

Kantaverkko

Sähköpulan uhasta selvittiin säikähdyksellä

Kesällä sattunut Olkiluodon sähköasemapalo testasi käytännössä Fingridin valmiutta toimia tositilanteessa, kun uhkana oli mahdollinen sähköpula. Tapauksesta saatiin kokemusta ja harjoitusta sisäiseen koordinointiin ja yhteydenpitoon, mutta myös sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen kehittämiseen vakavissa tilanteissa.

Kantaverkko

Varmaa sähköä ja yritysten synergiaa: Nivos-konserni kasvuvauhdissa

Mäntsäläläinen energiakonserni Nivos on kasvattanut viime vuosina asiakaskuntaansa ja alueverkkoaan. Konserni on vahvasti mukana alueen infran kehityksessä. Ydintoiminnan – sähkön, lämmön ja vedenjakelun lisäksi palvelut kattavat monipuoliset energia- ja lämmitysratkaisut sekä nettipalvelut. Kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat investointeja.

Kantaverkko

ITOMS on kantaverkkoyhtiöiden PISA

Fingrid on toistuvasti saavuttanut menestystä kansainvälisessä ITOMS-vertailussa (International Transmission Operations and Maintenance Study). Vuoden 2015 vertailussa yhtiö oli kärjessä 11. peräkkäistä kertaa. ITOMS järjestetään kahden vuoden välein.

Näkökulma

Talvipaketti – musiikkia korville mutta liikaa ROCcia

Euroopan komissio julkisti viime marraskuun lopulla pinon energiaunionia koskevia säädösehdotuksia. Odotusaikana talvipaketiksi kutsuttu kokoelma oli saanut uuden nimen, kirjoittaa Asta Sihvonen-Punkka. JULKAISTU 5.4.2017

Näkökulma

Rannikkolinjan rakentamisen kymmenen vuotta

Kantaverkon rakentaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Juhlistimme 25.1.2017 Rannikkolinjan valmistumista. Käynnistimme ensimmäiset työt noin 10 vuotta sitten ja suunnittelun jo muutamia vuosia aikaisemmin, kertoo kirjoituksessaan varatoimitusjohtaja Kari Kuusela. JULKAISTU 26.1.2017

Kantaverkko

Kulutuksen liittämisen verkkosääntö DCC julkaistu

Kulutuksen verkkoon liittämistä koskeva verkkosääntö (DCC, Demand Connection Code) on julkaistu. Komission verkkosääntöä koskeva asetus (EU) 2016/1388 tuli voimaan 7.9.2016. Fingrid on käynnistänyt verkkosäännön implementoinnin ja esittelee siihen liittyvän toimeenpanosuunnitelman marraskuussa 2016.

Kantaverkko

Hyvän käyttövarmuuden puolesta

Käytön suuntaviivat hyväksyttiin EU:n jäsenvaltioiden äänestyksessä toukokuussa 2016, ja yhtenäiset vaatimukset tulevat voimaan suurelta osin vuoden 2017 aikana.

Tässä kaikki artikkelit.