
Erilaiset osaajat – yhteinen tavoite
Työyhteisö toimii, kun erilaiset osaajat puhaltavat yhteen hiileen. Talon jokainen ammattilainen kuljettaa osaltaan Fingridiä kohti uudenlaista tekemistä.

Työyhteisö toimii, kun erilaiset osaajat puhaltavat yhteen hiileen. Talon jokainen ammattilainen kuljettaa osaltaan Fingridiä kohti uudenlaista tekemistä.

Myrskytuulet, salamat, tykkylumi, kuura ja jäätävä sade uhkaavat voimalinjoja, mutta Fingrid on valmistautunut hyvin sään aiheuttamiin ongelmatilanteisiin.

Fingrid on todennut, että kantaverkon sähkönsiirrossa kaapelointi ei ole oikea ratkaisu.

Fingridin kaikkien aikojen suurin investointi, Porista Ouluun kulkeva 400 kilovoltin siirtoyhteys valmistui vuoden 2016 lopussa. Fingridin varatoimitusjohtajan Kari Kuuselan mukaan uudella Länsi-Suomen siirtoyhteydellä vastataan uuden ajan haasteisiin.

Kulutuksen verkkoon liittämistä koskeva verkkosääntö (DCC, Demand Connection Code) on julkaistu. Komission verkkosääntöä koskeva asetus (EU) 2016/1388 tuli voimaan 7.9.2016. Fingrid on käynnistänyt verkkosäännön implementoinnin ja esittelee siihen liittyvän toimeenpanosuunnitelman marraskuussa 2016.

ICT-osaamisen tarve kasvaa energia-alan digitalisoitumisen myötä. Fingridin järjestämään ICT-iltapäivään kutsutut alan opiskelijat pääsivät kuulemaan ja kysymään, mihin kaikkeen informaatioteknologia yhtiön tekemisessä liittyy.

Fingridin 20-vuotisjuhlassa jaetut elämäntyöpalkinnot rakentuivat Rautarouva-voimajohdon entisistä eristinlautasista ja moderneista akryyliosista. Teokset suunnitellut muotoilijaopiskelija Hilda Rantanen toi muotoilussaan esille nykyaikaa sekä perinteitä ja juuria.

Fingrid lanseerasi syyskuussa tietojärjestelmäkokonaisuuden, josta odotetaan alalle uutta standardia.

Voimajohtohankkeiden vuorovaikutteisuus on kasvanut vuosien mittaan. Hankkeen YVA-menettelyssä selvitetään hankkeen vaikutukset ihmisiin sekä alueen luonnonoloihin. Asukkailta pyydetään kannanottoja voimajohtoreitteihin ja maastoa kartoitetaan monesta näkökulmasta.
– Haluamme aidosti ottaa ihmiset ja ympäristön huomioon ja tehdä asiat mahdollisimman sopuisasti ja hyvin. Parannamme YVA-prosessimme joustavuutta jatkuvasti, sanoo Fingridin maankäyttöpäällikkö Ilkka Alm.

Tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävän Fingridin vuosikymmeniin on mahtunut paljon: esimerkiksi lähes 3 000 kilometriä uuden voimajohdon rakentamista, liikevaihdon kasvu kolminkertaiseksi sekä Suomen yhdistyminen mukaan lähes koko Euroopan kattavaan sähkömarkkinaan. Fingridin slogan kiteyttää yhtiön toimintaperiaatteet: ”Valot päällä valtakunnassa ja markkinat toiminnassa. Investoinnit turvallisesti ja tehokkaasti”.