Kantaverkko

Kantaverkko

Sähkön laatumittaukset parantavat toimitusvarmuutta

Fingrid toi kesäkuun 2016 alussa asiakkaidensa ulottuville uuden laatutietojen ekstranet-palvelun, jonka avulla yhtiön asiakkaat saavat entistä tarkemman ja havainnollisemman kuvan liittymispisteidensä sähkön laadusta. Se auttaa tarkkailemaan sähköverkon tilaa ja sitä kautta entisestään parantamaan sähkön toimitusvarmuutta.

Kantaverkko

Hyvän käyttövarmuuden puolesta

Käytön suuntaviivat hyväksyttiin EU:n jäsenvaltioiden äänestyksessä toukokuussa 2016, ja yhtenäiset vaatimukset tulevat voimaan suurelta osin vuoden 2017 aikana.

Kantaverkko

Fingrid varmistaa biotuotetehtaan sähköt

Äänekoskelle ensi vuonna valmistuva Metsä Groupin biotuotetehdas tulee tuottamaan sähköä yli kaksi kertaa oman tarpeensa. Käyttövarmuuden ja riittävän siirtokapasiteetin varmistamiseksi Fingrid laajentaa tehdasalueen läheisyydessä sijaitsevaa Koiviston sähköasemaa ja rakentaa uuden voimajohdon Koiviston asemalta Laukaalla sijaitsevalle Vihtavuoren sähköasemalle. Tämän lisäksi Metsä Group rakennuttaa itse toisen voimajohdon Äänekoskelta Koiviston asemalle.

Tässä kaikki artikkelit.