Search
Close this search box.

Kaupan toimijat mukana vihreässä siirtymässä

Jaa
Kaupan isot toimijat ovat keskittyneet energiatehokkuuteen sekä tuuli- ja aurinkovoimaan. Poikkeustalvena 2022–2023 sähköä on säästetty erityisesti.

Eurajoelle valmistuu vuoden 2024 aikana S-ryhmän 13 tuulivoimalan tuulipuisto. Tuolloin kaupparyhmä tuottaa uusiutuvalla energialla sähköä yhtä paljon kuin mitä se kuluttaa, noin yhden terawatin verran.

”Jo nyt sähkönkulutuksestamme yli 80 prosenttia tuotetaan omalla tuulivoimalla. Edellinen suuri investointimme oli Simon Sarvisuon 27 suurvoimalan tuulipuisto. Lisäksi yli 100 000 aurinkopaneelia tuottaa viitisen prosenttia sähköntarpeesta paikallisesti”, toimitusjohtaja Mikko Halonen S-Voimasta kertoo.

Ensi vuonna S-­ryhmä tuottaa kuluttamansa sähkön, eli noin 1 TWh uusiutuvalla energialla.

S-ryhmässä päätettiin reilut kymmenen vuotta sitten keskittyä omaan sähköntuotantoon.

”Tähän päädyttiin, koska suojausmahdollisuudet sähkömarkkinalla olivat jo tuolloin haastavat. Nykyään tilanne on vielä vaikeampi, koska suojaustuotteita ei ole tarjolla”, Halonen huomauttaa.

 Samaan aikaan myymälöiden energiatehokkuutta on lisätty ennen kaikkea kylmälaitteita, talotekniikkaa ja valaistusta uusimalla. Kaupparyhmän energian ominaiskulutus on laskenut 40 prosentilla vuodesta 2010.

”Kylmälaitteistamme 40–50 prosenttia on vaihdettu moderneihin energiatehokkaisiin koneisiin, joissa käytetään perinteisiä kylmäaineita ympäristöystävällisempiä luonnollisia kylmäaineita. Myös EU edellyttää kylmälaitteiden uusimista vuosikymmenen loppuun mennessä”, S-ryhmän energiaohjauksen päällikkö Matti Loukkola kertoo.

Kylmälaitteiden ylijäämälämpö pyritään ottamaan talteen ja hyödyntämään myymälöissä. Valaistuksessa käytetään laajamittaisesti ledejä ja vähäisemmässä määrin loistevalaisimia.

S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025.

K-ryhmässä huomio päästöjen pienenemiseen

Noin viidesosa Keskon hankkimasta sähköstä on tullut tämän vuoden alussa hankintasopimuksella kahdesta tuulipuistosta, WPD:stä ja Gasumista. Myymälöiden aurinkopaneeleilla tuotettiin sähköstä noin kaksi prosenttia. Vuonna 2021 K-ryhmän mitattu sähkönkulutus oli noin 672 gigawattituntia, kun se vuonna 2011 oli 645 gigawattituntia.

Noin 1/5 Keskon hankkimasta sähköstä on tullut tuulipuistoista.

”Vuodesta 2011 toiminnan volyymi ja palvelutarjonta kuitenkin ovat lisääntyneet ja aukioloaikamme pidentyneet. Ominaiskulutus pinta-alaa kohti on laskenut selvästi”, talotekniikkapäällikkö Antti Kokkonen Keskon kiinteistöpalveluista huomauttaa.

Myös K-ryhmässä on kehitetty energiatehokkuutta kylmälaitteita ja valaistusta uusimalla sekä hukkalämpöä hyödyntämällä.

”Pienentyneen sähkönkulutuksen sijasta oleellisempaa olisi katsoa pienentyneitä päästöjä. Esimerkiksi lämpöpumput tai sähköautojen latausmahdollisuus nostavat sähkön kulutusta, mutta pienentävät päästöjä.”

Keskon tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2025 ja päästötön vuonna 2030.

Vantaalla K-Citymarket Tammiston katolla on lähes 1 600 aurinkopaneelia.

Lidl kannustaa tavarantoimittajia hiilineutraaliuteen

Lidlin vuoden 2021 sähkönkulutus oli 109 gigawattituntia, kun esimerkiksi vuonna 2012 se oli 33 gigawattituntia. Kasvanutta sähkönkulutusta selittää uuden toimijan voimakas laajentuminen.  

Myös Lidl, jolla on tällä hetkellä 202 myymälää, on paneutunut energiatehokkuuteen.

Aurinkopaneelit tuottavat noin 20 % Lidlin jakelukeskusten ja 30 myymälän sähkönkulutuksesta.

”Kaikissa 3 jakelukeskuksessamme ja yli 30 myymälässämme on aurinkopaneelit, jotka tuottavat vuositasolla noin 20 prosenttia näiden kohteiden kulutuksesta. Ostamme ainoastaan uusiutuvaa sähköä”, Lidlin energiapäällikkö Katri Tuovinen kertoo.

Lidlissäkin on uusittu ja säädetty kylmälaitteita ja valaistuksia, hyödynnetty hukkalämpöjä sekä optimoitu talotekniikkaa. Oman toimintansa osalta se on hiilineutraali.

”Nyt kannustamme myös tavarantoimittajiamme hiilineutraaliuteen”, Tuovinen kertoo.

Lidlissä on optimoitu talotekniikkaa ja uusittu muun muassa kylmälaitteita.

Poikkeustalveen varauduttiin

S-ryhmä, K-ryhmä ja Lidl varautuivat sähkönsäästösuunnitelmin myös poikkeustalveen ja mahdollisiin sähköpulatilanteisiin.

Kaupoissa on vähennetty sähkönkäyttöä entisestään muun muassa valaistusta pienentämällä ja talotekniikan automatiikkaa optimoimalla. Jos Fingrid antaa varoituksen akuutista uhkaavasta sähköpulasta, tarjolla on vielä järeämpiä poikkeustoimia; esimerkiksi myymälöiden paistopisteet voidaan ottaa pois käytöstä.

Sähkökatkotilanteissa UPS-laitteet tarjoavat hieman aikaa kassajonojen purkuun ja myymälöiden sulkemiseen. Kaupan keskusliikkeissä arvioidaan, että ainakin tunnin sähkökatkoksista selvitään ilman elintarvikkeiden kylmäketjun vaarantumista.

Aurinkovoimalaa ei voi rakentaa johtoaukealle

Fingridiltä on tiedusteltu, voisiko aurinkopaneeleja sijoittaa myös aurinkoisiin paikkoihin johtoaukeille.

Valitettavasti tämä ei ole mahdollista.

”Voimajohtojen kunnossapito, tarkastukset ja mahdolliset tulevaisuuden laajennustyöt edellyttävät esteettömyyttä. Myös mahdolliset verkon vikatilanteet tai ukkosylijännitteet saattavat aiheuttaa lähellä oleville sähkölaitteille haittaa”, erikoisasiantuntija Tiina Koivunen Fingridistä kertoo.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *