Search
Close this search box.

Sähköautot ja tuulivoima ne yhteen soppii!

Jaa
Sähköautot muodostavat ihanteellisen parin tuulivoimavaltaiselle sähköjärjestelmälle, ja sähköä riittää sähköautoille jatkossakin.

Joulukuun 2021 korkeat sähkönhinnat säikäyttivät monet ja pistivät miettimään, riittääkö sähköä sähköautoihin ja uskaltaako sellaisen hankkia?

Kun katselemme Suomen sähköjärjestelmää kantaverkon tasolta, vastaus on selkeä: sähköä riittää myös sähköautoille, eikä sellaisen hankintaa tarvitse tämän pelon takia lykätä, päinvastoin!

Sähköä riittää myös sähköautoille.

Sähköautojen ja ladattavien hybridien määrä on kasvanut jo vilkkaasti. Vuonna 2016 maassamme oli noin 2 000 ladattavaa ajoneuvoa, joista vain 800 oli täyssähköautoja. Joulukuun 2021 lopussa liikenteessä oli jo noin 100 000 ladattavaa ajoneuvoa, joista noin 23 000 oli täyssähköautoja – aikamoinen nousu, ja vauhti vain kiihtyy!

Suomessa kulutettiin sähköä viime vuonna yhteensä 86 terawattituntia. Sähköauto kulkee 5–6 kilometriä yhdellä kilowattitunnilla sähköä, eli keskimääräisellä ajomatkalla arvioituna 100 000 sähköautoa kulutti vuonna 2021 noin 0,3–0,4 TWh sähköä. Niinpä sähköautojen osuus Suomen sähkön kulutuksesta vuonna 2021 oli karkeasti noin 0,4 prosenttia.

Jos kaikki Suomen noin 2,5 miljoonaa henkilöautoa olisivat sähkökäyttöisiä, puhuttaisiin noin 10 prosentin osuudesta. Vaikka liikenteen sähköistyminen on kovassa nousussa, tähän menee aikaa vuosikymmen tai kaksi.

Mitä sillä aikavälillä tapahtuu Suomen sähköntuotantokapasiteetissa?

Keväällä uusi iso ydinvoimalaitos eli 1 600 megawatin Olkiluoto 3 oli jo kytkettynä kantaverkkoon testiajoihin, ja säännöllisen kaupallisen sähköntuotannon on tarkoitus alkaa tänä kesänä. Lisäksi tuulivoimaa rakennetaan nyt todella kiivaalla tahdilla; lähivuosina tuulivoimaa kytketään verkkoon joka vuosi 1 000–1 500 megawatin verran ja tänä vuonna lähes 2 000 megawatin edestä. Tämä tarkoittaa, että pitkästä aikaa Suomen oma sähköntuotanto kattaa vuositasolla sähkönkulutuksen vuonna 2023.

Sähköä tuotetaan markkinaehtoisesti, joten hintatason mukaan sitä saatetaan tuoda naapurimaista tai viedä niihin. Lähestymme kuitenkin kovaa vauhtia tilannetta, jossa Suomi on sähköntuotannon suhteen yhä useammin ylijäämäinen.

Hiilidioksidivapaan sähkön osuus vuonna 2021 oli 87 prosenttia, ja sen osuus kasvaa.

Mikä parasta, tämä tuotanto on jo nyt lähes kokonaan hiilidioksidivapaata – hiilidioksidivapaan sähkön osuus vuonna 2021 oli 87 prosenttia – ja sen osuus kasvaa samalla, kun riippuvuus energian tuonnista ulkomailta pienenee. Loistavaa!

Koska sähköä on yhä useammin yli oman tarpeen, tämä näkyy myös erittäin edullisena sähkön hintana silloin, kun tuulee paljon ja päinvastoin: tyyninä hetkinä sähkön hinta on korkeampi. Tämä ilmiö näkyy jo nyt ja voimistuu tulevaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sähköautoilijalla on usein varsinaiset alepäivät, jolloin on hyvä hetki ladata akut täyteen!

Jo nyt on hyvin tarjolla niin latausasemien yhteydessä kuin autoissakin älykkäitä latausratkaisuja, jotka tekevät tästä helppoa. Toinen vaihtoehto on turvautua niin sanottuun jalka-automaatioon eli käydä kiinnittämässä latausjohto silloin, kun huomaa, että tuulee kovasti.

Sähköstä ei ole pulaa silloin, kun se on halpaa.

Yhtä kaikki: kun lataa halvoilla hetkillä, tukee samalla automaattisesti sähköjärjestelmän ja kantaverkon hallintaa. Sähköstä kun ei ole pulaa silloin, kun se on halpaa ja päinvastoin: jos ajoittaa latauksensa niin, ettei lataa korkeilla sähkön hinnoilla, niin samalla tasapainottaa sähköjärjestelmää ja leikkaa kulutuspiikkiä. 

Sähköautot muodostavat näin ihanteellisen parin tuulivoimavaltaiselle sähköjärjestelmälle. Kuluttajilla on mahdollisuus omalla käytöksellään hyödyntää erittäin edullista, jopa ajoittain nollahintaista, sähköenergiaa toki verot ja siirtomaksun maksaen.

Sähköautot ja tuulivoima ovat match made in heaven!

Jonne Jäppinen
yksikön päällikkö
Fingrid

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *