Search
Close this search box.

Turvallisuus osaksi jokaista päivää

Jaa
Tänä vuonna Fingrid kannustaa huomioimaan turvallisuuden osana ihan jokaista päivää niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Fingridissä viime vuosi oli vilkas, työntäyteinen ja työturvallisuuden näkökulmasta hyvä, vaikkei se ollutkaan valoisin maailmantilanteen kannalta.

Työtapaturmataajuutta saatiin puskettua entistä alemmas, vaikka tunteja urakoitiin valtava määrä. Syksyllä 2022 tapaturmataajuudessa käväistiin parhaimmillaan alle viidessä.

Tavoitteen on oltava pyöreä nolla tapaturmaa.

Tokikaan emme voi tyytyä tähän: jokainen tapaturma on liikaa, ja tavoitteen on oltava kiistatta pyöreä nolla tapaturmaa. Sitä kohti edetään lupaavasti, ja vuosien pitkäjänteinen työ näyttää tuottavan tuloksia.

Tapaturmataajuuden laskun taustalla on työturvallisuuden eteen tehty mahtava määrä ennakoivaa työtä. Se näkyy muutoksena asenteissa, mutta myös tunnusluvuissa. Vuonna 2022 pidettyjen turvavarttien määrä – samoin kuin tehtyjen turvallisuushavaintojen ja työn riskien arviointien määrä – on ollut huikea.

On kuitenkin aika kääntää katse kuluvaan vuoteen ja sen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin.

Tänä vuonna kannustamme huomioimaan turvallisuuden osana ihan jokaista päivää niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Keskustelevan, yhdessä rakennetun turvallisuuskulttuurin kehittäminen jatkuu, ja se on minun, sinun ja meidän kaikkien jokapäiväinen tehtävämme!

Tänäkin vuonna kaikki tavanomaiset palvelumme ovat käytössäsi: työmaille on tarjolla erilaisia koulutuksia, tietoiskuja ja webinaareja sekä asiantuntijatukea. Paljon mielenkiintoista on siis luvassa, joten pysy linjoilla!

Hyvässä ilmapiirissä keskustelut ja kehitysehdotukset turvallisuudesta, laadusta ja ympäristöstä sujuvat
kaikkien kanssa.

Maija Nurmi
erikoisasiantuntija, EHSQ, työsuojelupäällikkö
Fingrid

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *