Search
Close this search box.

Uudistettu Avoin data -palvelu julkaistaan vuoden vaihteessa

Jaa
Fingridin Avoin data -palvelu tarjoaa avoimesti ja maksutta tietoa Suomen sähköjärjestelmästä ja sähkömarkkinoista digitaalisessa muodossa. Palvelua uudistetaan tänä vuonna tarjoamaan yhä enemmän tietoaineistoja kasvavalle käyttäjämäärälle.

Fingridissä on tällä hetkellä käynnissä kehitysprojekti, jonka tavoitteena on parantaa Avoin data -verkkopalvelua, avoimesti tarjottavan sähkömarkkinadatan edelläkävijää. Fingrid avasi palvelun keväällä 2017 ensimmäisenä eurooppalaisena kantaverkkoyhtiönä.

”Palvelu on ollut erittäin suosittu ja sen kehittämistä on toivottu. Lisäksi tiedon määrä ja merkitys kasvavat koko ajan. Haluamme palvelun uudistuksella vastata käyttäjiltä tulleisiin toiveisiin sekä varmistaa, että pystymme tarjoamaan kasvavia tietomääriä suurelle käyttäjämäärälle”, kertoo projektipäällikkö Hanna Nurmilo Fingridistä.

Avoimella datalla tarkoitetaan Fingridin tuottamaa tai keräämää julkista tietoa, jota kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta hyödyntää ja jakaa. Palvelua käyttävät niin sähkömarkkina-asiantuntijat, tutkijat, sovelluskehittäjät kuin myös yksityishenkilöt.

Avoin data tarjoaa mahdollisuuden uusiin tuotteisiin ja palveluihin

Avoin data tarjotaan koneluettavassa ja mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa, jotta tietojen käyttö muissa sovelluksissa ja järjestelmissä olisi helppoa.

Fingridissä dataa syntyy esimerkiksi rajasiirtoyhteyksien mittauksista, isoista sähkönkulutuskohteista ja yli megawatin tuotantolaitoksista.

”Fingrid kannustaa yksittäisiä kehittäjiä ja organisaatioita hyödyntämään tietoaineistoja ja luomaan niiden pohjalta niin avoimia kuin kaupallisiakin tuotteita ja palveluja”, Nurmilo vinkkaa.

Esimerkiksi Fingridin suosittu Sähköjärjestelmän tila -verkkosivu perustuu yhtiön tuottamaan avoimeen dataan. Vuonna 2022 sivustolla vierailtiin yli 3 miljoonaa kertaa.

”Uudistuksen jälkeen Avoin data -palvelu tarjoaa entistä mittavampia tietomääriä suurelle käyttäjämäärälle”, kertoo projektipäällikkö Hanna Nurmilo Fingridistä.

Tutustu uudistuksiin betaversiossa

Uudistettu Avoin data -verkkopalvelu on jo julkaistu betaversiona, jossa on aluksi tarjolla 15 minuutin aikajaksolla olevat tietoaineistot. Aikaisemmin tuotanto- ja kulutusennusteita on julkaistu tunnin aikajaksolla.

Uudistuksessa kehitetään muun muassa tietoaineistojen latausominaisuuksia, mikä parantaa satunnaisesti sivustolla vierailevien käyttäjäkokemusta. API-rajapinnan kautta aineistoja käyttäville on uudessa palvelussa kehittäjäportaali, jossa on paljon hakuesimerkkejä sekä mahdollisuus hallita omia API-avaimia. Nykyisen palvelun API-avaimet eivät toimi enää uudessa palvelussa.

Palvelua kehitetään betavaiheessa edelleen ja tarjottavia tietoaineistoja lisätään palveluun. Nykyinen Avoin data palvelee rinnakkain betaversion kanssa vuoden loppuun asti, ja vanhat tietoaineistot siirretään vaiheittain uuteen palveluun.

Voit jättää palautetta uudistetusta palvelusta sähköpostilla osoitteeseen avoindata@fingrid.fi.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *