Search
Close this search box.

Sirpa Kulmala energia-alan muutosten keskellä

Jaa
Sirpa Kulmala on seurannut näköalapaikalta suomalaisen energiajärjestelmän kehittymistä.

Jos jollain on perspektiiviä suomalaiseen energia-alaan, niin Sirpa Kulmalalla. Hän on työskennellyt alalla yli neljäkymmentä vuotta. Ensimmäinen alan työpaikka oli Imatran Voiman Helsingin konttori. Työkokemusta kertyi sihteerinä muun muassa IVOn matkapalvelussa ja lakiosastolla.

”Perusvoima Oy:ssä työskentelin toimitusjohtajan sihteerinä projektin alusta aina Tšernobylin katastrofiin saakka eli vuoteen 1986. Tämä on ollut urallani ehkä pysäyttävin tapahtuma. Sillä oli seurauksensa myös Suomen energiapoliittisessa keskustelussa. Tietoa säteilystä ja radioaktiivisuudesta sekä eri energiantuotantotavoista toivottiin lisää.

Tästä syystä ydinvoimaprojektin alasajon jälkeen alalla työskentelevät naiset perustivat ATS:n (Suomen Atomiteknillinen Seura) alaisuuteen vuonna 1990 Energiakanava-työryhmän, jonka toiminnassa Sirpa Kulmala oli sihteerinä ja aktiivisesti mukana parikymmentä vuotta. Jäsenistä suurin osa oli energia-alan asiantuntijoita, jotka toimivat vapaa-ajallaan Energiakanavan järjestämissä tilaisuuksissa ja seminaareissa puhujina. Tietoa karttui ja energia-alan ammattilaisverkosto laajeni.

”Niissä tapaamisissa opin valtavan paljon. Arvostan erittäin paljon sitä asiantuntemusta, jota mukana olleet ammattilaiset edustivat samoin kuin heidän taitoaan kertoa eri energiamuodoista ymmärrettävästi kansankielellä.”

”Energia-alan yhteistyöelimenä toimineen Energiafoorumin (nykyisin WEC Finland) puheenjohtajuuden siirryttyä IVOlle toimin avustajana hallinnollisissa tehtävissä. Mieleeni on jäänyt Houstonissa vuonna 1998 pidetty WEC:n 17. kongressi, jonka suomalaisdelegaation matkajärjestelyt olivat IVOn vastuulla. Käytännön järjestelyjen lisäksi pääsin myös katsomaan kongressin avajaisia ja kuuntelemaan Georg W. Bushin avajaispuheenvuoroa.

Sirpa Kulmalan työuran seuraava muutos osui vuoteen 1998, kun IVO ja Neste fuusioitiin. Lyhyen Fortum-ajan jälkeen hän siirtyi Fingridille vuonna 2000.

”Minua pyydettiin silloisen toimitusjohtajan sihteeriksi, ja sillä paikalla olen edelleen.”

”Työssäni suurin muutos on ollut työvälineiden kehittyminen. IBM:n pallokirjoituskoneesta siirtyminen tietokoneaikaan ja sähköisiin kanaviin helpottivat suunnattomasti kaikkea tekemistä. Työni on ollut aina monipuolista. Toimitusjohtajan assistentin töiden lisäksi hoidan yhtiön hallituksen kokousvalmisteluja yhdessä lakiasiainjohtajan kanssa sekä sidosryhmäkoordinointia kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Oma-aloitteisuus ja alan tuntemus on tässä hyödyksi.

”Yhteistyö eurooppalaisten sidosryhmien kanssa on lisääntynyt, erityisesti Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Fingrid on kansainvälisestikin hyvin arvostettu kumppani.”

”Yrityskulttuuri Fingridillä on avointa ja tasa-arvoista – yhteistyö toimii hyvin. Luottamus ja avoimuus ovat tärkeitä. Juuri toiminnan avoimuudella on saavutettu Fingridin hyvä maine.”

”Modernina monopolina kuuntelemme asiakasta. Fingridillä tehdään paljon tiivistä yhteistyötä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme ja se on entistä tärkeämpää nyt, kun energia-alalla ollaan siirtymässä kestävän kehityksen mukaisiin puhtaan energian tuotantomuotoihin.”

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *