Arkisto

Aurora Line vahvistaa Euroopan sähköjärjestelmää
Aurora Line ei ainoastaan vakauta Suomen ja Ruotsin sähkömarkkinoita, vaan myös edistää EU:n energiapoliittisia tavoitteita. Se parantaa sähkönsiirron toimintavarmuutta Pohjolassa, mikä tukee koko Euroopan energiainfrastruktuuria ja vihreää siirtymää.

Aurora Line tasapainottaa tuuli- ja vesivoimaa Pohjoismaissa
Aurora Linen ansiosta Suomi saa vesi- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä Ruotsista silloin, kun meillä ei tuule. Vastaavasti Pohjois-Ruotsin teollisuus hyötyy erityisesti niistä hetkistä, kun Suomessa syntyy tuulivoimaa yli oman tarpeen.

Kohtaamisia maanomistajien kanssa
Metsänhoidon erikoisasiantuntija Joonas Vaaramaa matkaa työssään verkon kunnonhallinnassa Suomen laidalta toiselle.

Asenne ratkaisee korkealla
Korkealla työskennellessä oleellisinta on oikea asenne, sanoo asiantuntija Esa Kärnä turvallisuusalan yritys Kärnä Oy:stä.

Työturvallisuutta parannettiin kolmella loikalla
Fingridin työmailla työskenteleville suunnattiin viime syksynä työturvallisuuskampanja Kolmiloikka kohti nollaa. Kampanja lähti positiivisesti lapasesta, ja työturvallisuudesta raportoitiin ennätyksellisen paljon.

Työturvallisuus vuonna 2024
Fingridin työkohteissa tehtiin ennätyksellinen määrä ennakoivaa työturvallisuustyötä vuonna 2024.

Kaikki mukaan tekemään turvallisuushavaintoja
Voiko olla ajankohtaisempaa ja kiinnostavampaa turvavarttiaihetta kuin oman tiimin turvallisuushavainto?

Ultrakondensaattori antaa sähköä millisekunneissa
Vesivoimalan ultrakondensaattori pystyy varastoimaan sähköä ja purkamaan sitä erittäin nopeasti. Se pystyy vastaamaan taajuusohjatun häiriöreservin uusiin ja entistä tiukempiin vaatimuksiin.

Tarkkaa työtä sähköverkon ytimessä
Sähköasemien ja voimajohtojen käyttöönottoon liittyy useita tärkeitä vaiheita turvallisuuden ja sähköverkon toimivuuden varmistamiseksi. Tässä prosessissa Fingridin asiantuntijoiden, urakoitsijoiden ja kantaverkkokeskuksen saumaton yhteistyö on avainasemassa.

Koestaja tarvitsee ohjelmointitaitoja
Kantaverkon sähköasemien kunnossapito vaatii erilaisia tarkastus-, huolto- ja ennakkotoimenpiteitä. Niissä Fingridin apuna työskentelevät koestajat, joista yksi on helsinkiläinen Valtteri Laine.