Toukokuussa 2014 Pasi Mantila selaili Helsingin Sanomia, kun silmiin osui työpaikkailmoitus Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridissä avoimena olevasta käyttöasiantuntijan paikasta Oulun aluetoimipaikalla.
Tuolloin Satakunnassa asuneelle Mantilalle uusi työ tarkoitti muuttoa takaisin pohjoiseen, jossa odotti vastuullinen tehtävä Pohjois-Pohjanmaan alueen verkon kunnonhallinnan parissa. Uuteen rooliin kuului muun muassa keskeytysten ja kytkentöjen suunnittelua kunnossapidon ja investointien tarpeisiin sekä uusien sähkölaitteistojen käyttöönottojen valvontaa – ja vaikkei Mantila sitä tuolloin vielä tiennytkään, alkoi tuosta myös jo yli vuosikymmenen kestänyt, monen erilaisen työnkuvan pariin johdattanut ura kantaverkkoyhtiössä.
Kiinnostus kantaverkkoon ja suurjännitetekniikkaan ovat seuranneet sähkövoimatekniikan teknikkoa ja insinööriä jo opiskeluajoista lähtien.
Fingridin riveihin siirtymistä edelsi yli 16 vuoden ura Pohjolan Voimassa, jossa työskennellessä Fingridin asiantuntijat, yhtiö ja sen voimajohtoverkko sähköasemineen olivat tulleet jo entuudestaan tutuiksi. Kantaverkkoyhtiössä odotti teknisesti vaativa työ, mutta samalla juuri sellainen, mihin koulutus ja aiempi työkokemus antoivat hyvät lähtökohdat.
Jo toiselle vuosikymmenelle edennyt ura kantaverkkoyhtiössä on tarjonnut näköalapaikan energia-alan kasvaneeseen rooliin.
Kasvu näkyy Fingridissä niin investointien kuin liityntöjenkin määrässä kuin myös laajentuneessa työkaverijoukossa. Omassa työssään kehittymisestä Mantila kiittelee erityisesti Fingridin selkeää asiantuntijaurapolkua, jonka varrella hän on edennyt asiantuntijasta erikoisasiantuntijan roolin kautta vanhemmaksi asiantuntijaksi.
Tammikuussa uralla alkoi jälleen uusi vaihe, kun tehtävä vaihtui kunnonhallintapäälliköksi. Uudessa roolissa mielenkiintoisia haasteita tarjoilevat sekä päivittynyt tehtävänkuva että tiimin vetäminen.
Talossa viihtymisen taustalla on monta tekijää. Listan kärkeen nousevat mahtavat työkaverit ja monipuoliset työtehtävät.
Pitkään talossa viihtymisen taustalla on monta tekijää. Listan kärkeen nousevat mahtavat työkaverit ja monipuoliset työtehtävät, samoin hyvät työvälineet, toimitilat ja työterveyspalvelut. Työn merkityksellisyys konkretisoituu erityisesti hankkeiden loppuhetkillä.
Kun monivaiheinen sähköasemahanke valmistuu ja uusi laitteisto otetaan käyttöön, on kaikkien projektissa mukana olleiden lupa tuntea ylpeyttä:
“Se on hetki, jossa sähkölaitteisto herätetään henkiin ja liitetään osaksi kantaverkkoa.”
Fingridissä vietettyjen vuosien varrella osaamisen ohessa kasvoivat myös vastuut. Tehtäväkenttä laajeni, ja käyttöasiantuntijan roolin rinnalle tuli mahdollisuuksia työskennellä sähköasemanhankkeen paikallisvalvojana ja kolmea sähköasemaa koskevan erillishankkeen projektipäällikkönä.
Paikallisvalvojan tehtävät toivat konkreettista oppia sähköaseman rakentamisesta, kun taas projektipäällikön rooli syvensi ymmärrystä projektien ytimestä eli “johtamisesta, koordinoinnista ja tavoitteiden kiinnipitämisestä”, kuten Mantila projektijohtoa summaa.
Kaikissa tehtävänkuvissa kuitenkin keskeistä on ollut yhteistyö.
“Merkittävimmät ja arvokkaimmat opit olen saanut sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa tehdystä yhteistyöstä”, hän kiteyttää.
Kantaverkkohankkeet eivät ole yhden ihmisen suorituksia, vaan vaativat tiivistä yhteispeliä monien toimijoiden kesken. Työyhteisöllä onkin ollut Mantilalle ratkaiseva merkitys koko uran ajan.
Fingridissä on huippuasiantuntijoita, jotka jakavat osaamistaan ja sparraavat muita. Yksi oivallus on kantanut vuodesta toiseen:
“Teemme työtä, jolla on yhteiskunnan toimintojen kannalta suuri ja keskeinen merkitys.”
Matkan varrelle on mahtunut lukuisia oppeja ja onnistumisia tarjonneita kokemuksia. Näistä erityisen mieleenpainuvana Mantila nostaa esiin korona-aikana käynnistyneet länsirannikon ja Meri-Lapin alueen laajat sähköasema- ja voimajohtohankkeet.
Monivaiheisia keskeytysjärjestelyitä vaatineisiin projekteihin kytkeytyivät vahvasti myös asiakkaiden omat, mittavat investointiprojektit.
”Aikataulussa pysyttiin ja verkon käyttövarmuus säilyi korkealla tasolla haasteista huolimatta ja työturvallisuudesta tinkimättä”, Mantila tiivistää onnistumisena mieleen jääneen lopputuloksen.
Mantilan uraa Fingridissä on leimannut useimmista työkavereista poikkeava työpaikan sijainti. Pääkonttori Helsingissä on työpiste noin 500 fingridiläiselle, mutta koska kantaverkko palvelee suomalaisia ympäri maan, myös kantaverkkoyhtiön tulee toimia monipaikkaisesti.
Yhteistyö eri toimipaikkojen välillä on tiivistä. ”Olemme yksi ja sama Fingrid”, Mantila muistuttaa.
Nykyiselle kunnonhallintapäällikölle kotipesänä on taloon saapumisesta lähtien toiminut Oulun toimipaikka, joka ei yli 600:sta Helsingin toimistoa erottavasta kilometristä huolimatta kuitenkaan tarkoita etäisyyttä muuhun organisaatioon.
”Mehän olemme yksi ja sama Fingrid”, hän muistuttaa.
Yhteistyö eri toimipaikkojen välillä on tiivistä, ja Teams on arjen keskeinen työväline – vaikkakin kasvokkaiset kohtaamiset ovatkin aina tervetulleita.
Oulun ja Helsingin lisäksi Fingridillä on toimistot Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Varkaudessa, Vaasassa ja Rovaniemellä. Aluetoimipaikoilla on keskeinen rooli Fingridin toiminnassa. Läheisyys asiakkaisiin ja urakoitsijoihin sekä alueellinen tuntemus korostuvat erityisesti investointihankkeissa, paikallisvalvonnassa ja häiriötilanteissa.
Energiamurroksessa Fingridillä on keskeinen rooli ja tekemistä riittää myös tulevaisuudessa. Mantilan neuvo uusille fingridiläisille on selkeä:
“Avointa ja ennakkoluulotonta asennetta. Kannattaa tarttua myös tehtäviin, jotka poikkeavat omasta toimenkuvasta: osaaminen kasvaa ja verkostot laajenevat.”
Kun Mantilan oman Fingrid-uran pyytää tiivistämään yhteen lauseeseen, vastaus on harkittu, mutta mutkaton:
“Opettavainen matka, jossa on saanut tehdä monipuolisia töitä hyvien kollegoiden kanssa.”
