Search
Close this search box.

Fingridin jätetonnit kiertävät uusiokäyttöön

Jaa
Fingrid huolehtii kantaverkon koko elinkaaresta sen rakentamisesta aina purkamiseen asti. Vuoden 2016 aikana tästä työstä syntyi yli 9  600 tonnia jätettä. Jätteestä kierrätettiin, uusiokäytettiin tai muuten hyödynnettiin lähes sata prosenttia. PÄIVITETTY 6.6.2017

Fingrid on suuri jätteentuottaja, joskin tuotettu jätemäärä vaihtelee vuosittain. Fingridillä on velvollisuus huolehtia siitä, että sen tuottamat jätteet päätyvät asianmukaiseen käsittelyyn.

– Viime vuoden suurin purkukohde oli 1920-luvulla rakennetun voimajohdon eli Rautarouvan purku, kertoo Fingridin kehityspäällikkö Maria Joki-Pesola.

Fingridin työmailla syntyvästä jätteestä kierrätetään kaikki mikä voidaan. Metallijäte kierrätetään jo nyt sataprosenttisesti, ja metallit kiertävätkin eri teollisuudenalojen materiaalivirroissa loputtomasti.

 

Muita jäte-jakeita:

Puu

  • voimajohtopylväissä kyllästettyä puuta
  • laitteiden kuljetuspakkauksissa puhdasta puuta
  • kyllästetty ja puhdas puu haketetaan ja hyödynnetään energiana

Öljy

  • sähköasemien muuntajissa ja muissa öljyeristeisissä laitteissa
  • uusiokäytetään muun muassa teräketjuöljyinä
  • öljyistä jätettä syntyy myös varavoimalaitosten kunnossapidossa
  • poltetaan energiaksi vaarallisten jätteiden käsittelyssä

Lasi ja posliini

  • muun muassa eristimissä ja mittamuuntajissa
  • pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti käytetään myös teollisessa muotoilussa, jolloin materiaali saa uuden käyttötarkoituksen