Fingrid selvitti vuonna 2024 suurille merituulivoimahankkeille soveltuvia liittymispaikkoja, ja nimesi seitsemän potentiaalista liittymispistettä rannikolta olemassa olevasta ja suunnitteilla olevasta kantaverkosta.
Kantaverkko on ulotettu poliittisella päätöksellä merialueille sellaisissa maissa, joissa maatuulivoimaa ei käytännössä voida enää tilanpuutteen vuoksi merkittävästi lisätä – esimerkiksi Hollannissa.
Vaikka Suomessa tilaa riittää vielä hyvin lisätä maatuulivoimaa ja aurinkovoimaa, on viime aikoina täälläkin keskusteltu tarpeesta ulottaa kantaverkko merelle. Tämä vaikuttaisi suotuisasti yksittäisten merituulivoimahankkeiden taloudellisiin edellytyksiin, sillä merikaapelina toteutettava liittymisjohto sekä mahdolliset meri- ja maasähköasemat ovat merkittäviä kustannustekijöitä.
Merituulivoimaa rakentavien Tanskan, Saksan ja Hollannin toteutuneiden kustannusten perusteella voidaan arvioida, mitä kantaverkon ulottaminen merelle maksaisi meillä Suomessa.
Meriverkon kustannus yhtä suurta 1,3 GW merituulivoimapuistoa kohden olisi arviolta 1 miljardi euroa tai vielä merkittävästi suurempi, jos etäisyys rannikolta olisi pidempi ja jouduttaisiin käyttämään kalliimpaa tasasähköteknologiaa. (*
Tämä on huomattava summa verrattuna esimerkiksi kantaverkon nykyiseen 5,2 miljardin euron investointisuunnitelmaan, joka ulottuu vuoteen 2035. Sen myötä voidaan liittää jopa 50 GW edestä uutta sähkön tuotantoa, kulutusta ja sähkövarastoja Suomen sähköjärjestelmään sekä vahvistaa merkittävästi sähkön siirtokykyä tuotanto- ja kulutuskeskittymien välillä.
Vaihtoehtoisesti samalla rahalla voitaisiin siis rakentaa liittymisjohdot vain noin 5 GW:lle merituulivoimaa.
Sähkömarkkinalainsäädäntö rakentuu Suomessa ja monessa muussakin maassa siten, että kantaverkko kytkee yhteen valtakunnallisia sähkön tuotanto- ja kulutuskeskittymiä ja kukin asiakas vastaa omasta liittymisjohdostaan, jolla kytkeytyy kantaverkkoon.
Oleellinen ero on, että toisin kuin liittymisjohtoja, kantaverkkoa ei rakenneta yksittäisten asiakkaiden tarpeisiin. Kantaverkon rakentaminen merelle olisi käytännössä yhdelle tuotantoteknologialle suunnattu tukijärjestely, kun kantaverkon kustannukset peritään kaikilta verkonkäyttäjiltä; niin sähkönkuluttajilta kuin muilta sähköntuottajilta.
Tavoitteenamme Fingridillä on puhdas, varma ja Euroopan kilpailukykyisin sähköjärjestelmä. Tämä edellyttää, että voimme jatkossakin keskittyä Sähkömarkkinalain mukaiseen perustehtäväämme, eli huolehtia Suomen sähkönsiirron runkoverkon kehittämisestä pyrkien säilyttämään maa yhtenäisenä sähkökaupan tarjousalueena.
Fingridin investointisuunnitelman paisuttaminen sisältämään meriverkot ei edistäisi Suomen kilpailukykyä, sillä kustannukset tästä maksaisivat loppukädessä kaikki muut verkonkäyttäjät – mukaan lukien kotitaloudet.
Laura Ihamäki
asiakaspäällikkö
Fingrid Oyj
*) Kustannusarvioon sisältyy merikaapeliliittymisjohto sekä meri- ja maasähköasemat. AC-yhteyden merikaapelin pituus 30–70 km, DC-yhteyden yli 70 km.
Lähteet:
ENTSO-E: Offshore Network Development Plans Methodology
Olle Johansson & Albin Andersson: Offshore Wind Transmission Systems – Power Grid Integration Techno-economic analysis of HVAC, HVDC, and LFAC
