Putoamistapaturma johti laitteiston merkittäviin parannuksiin

Kontiolahti–Palojärvi-voimajohtotyömaalla sattui loppuvuodesta 2020 loukkaantumisen aiheuttanut putoaminen työkoneen päältä. Onnettomuuden seurauksena koneisiin tehtiin huomattavia parannuksia.

Joulukuussa 2020 voimajohtotyömaan ­alitoimittaja työskenteli asennusnosturilla varustetulla metsä­koneella Kontiolahti–Palojärvi-voimajohtotyömaalla. Työtehtävänä oli laskea purettavan voimajohdon johtimia nosturilla.

Metsäkone oli juuri siirtynyt ja pedattu pylväspaikalle, ja työntekijän oli tarkoitus nousta lavalle. Tavalliseen tapaan hän kiipesi telan päälle. Telan päällä oleva jalka luiskahti, ja mies putosi selälleen maahan noin puolentoista metrin matkan. Alitoimittaja käytti vaadittuja henkilönsuojamia, kuten leukahihnallista kypärää. Putoamisen jälkeen työnjohto oli ­välittömästi paikalla ja loukkaantunut henkilö saatiin hoitoon nopeasti. Syynä tapaturman syntyyn oli vaikea kulkutie koneen lavalle ja telan liukkaus.

Onnettomuudet käsitellään työmaalla heti

Onnettomuuden tapahduttua työt keskeytettiin heti, kun työvaihe oli keskeyttämisen kannalta turvallinen.

Projektipäällikkö Jani Rintala TMV Linesta on tyytyväinen työkoneeseen tehtyihin muutoksiin, jotka paransivat työskentelyn turvallisuutta.

”Työmaarutiineihin kuuluu päivän tapahtumien läpikäyminen päivän alkaessa ja päättyessä. Luonnollisesti ­tapahtunutta käsiteltiin keskustelemalla. Onnettomuus herättää tietenkin huolta ja sen takia on parempi keskeyttää työ,” työmaan projektipäällikkö Jani Rintala TMV Line Oy:stä kertoo.

Tapaturma sattui perjantaina, ja töitä jatkettiin ­seuraavalla viikolla. Pian onnettomuuden jälkeen järjestetyissä turva­varteissa käsiteltiin tapahtunutta ja muistutettiin kiinnittämään erityistä huomiota turvalliseen tapaan nousta koneen lavalle ja muistutettiin, että koneen askelmat ja tasot voivat olla liukkaita.

Kaikki Fingridin työmailla sattuneet työtapaturmat ilmoitetaan Quentic-raportointijärjestelmään, ja ne tutkitaan yhteistyössä tilaajan ja toimittajan kesken. Tutkinnan tavoitteena on löytää tapaturman syntyyn johtaneet syyt ja määrittää tarvittavat toimenpiteet, jotta samankaltaiset tapaturmat voidaan ennaltaehkäistä tulevaisuudessa. Tutkinnoissa ei etsitä syyllisiä, vaan tarkoitus on oppia sattuneista tapaturmista.

Turvallisuus parani huomattavasti

Tapahtuman seurauksena TMV Line alkoi heti kehittämään uusia turvaratkaisuja kalustoon.

”Parhaat kokemukset saadaan koneiden käyttäjiltä. ­Lavalle nouseminen tunnistettiin selkeäksi riskin paikaksi,” Jani Rintala toteaa.

Kulkuteitä kehitettiin lisäämällä tikas- ja ­porrasratkaisuja, kulkusiltoja ja kaiteita. Kulkureittien materiaali on reikäistä karhennettua terästä, joka ei ole liukas eikä kerää vettä jäätymään. Lavan laidoille lisättiin kaiteet, joihin pystyy kiinnittäytymään. Aiemmin tankkaamisen aikana piti mennä ylä­tasanteelle, mutta rakenteen muutosten myötä tankkausletku voidaan kiinnittää maasta käsin. Koneiden käyttäjien mukaan uudet portaat ja kulkutiet ovat tehneet lavalle noususta helppoa ja nykyisessä tilanteessa aikaisempi käytäntö tuntuisi kovin työläältä.

”Muutokset yrityksemme koneeseen tehtiin työmaan joulu­tauon aikana. Tapaturmassa loukkaantunut ­alitoimittaja teetti vastaavat lisäykset omaan kalustoonsa. Tapaturman seurauksena tunnistettiin kehitystarve, jolla vastaavat onnet­tomuudet voidaan tulevaisuudessa välttää,” Jani ­Rintala sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *