Search
Close this search box.

Riittääkö sähkö ensi talvena?

Jaa
Talvikaudella on erittäin tärkeää, että kotimainen tuotanto on käytettävissä ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti.

Viime talvena ihmisten mieliin iskostuivat sähkön poikkeuksellisen terävät hintapiikit.

Kun sota Ukrainassa lopetti sähkön tuonnin Venäjältä toukokuussa, heräsi huoli sähkön riittävyydestä ensi talvena. Lisäksi putkikaasun ja puupolttoaineen tuonti Venäjältä on loppunut.

Monia mietityttää, että jos edessä on kylmä talvi, palavatko valot ja pysyvätkö yhteiskunnan toiminnot käynnissä.

”Näkymät ensi talvesta ovat kiristyneet, kun sähkön ja maakaasun idänkauppa loppui toukokuussa. Sähkön saatavuus voi olla hetkellisesti tiukoilla kireiden pakkasjaksojen aikaan, mikäli sähkön tuotantoa tai siirtoyhteyksiä on poissa pelistä. Kriittistä sähkön riittävyydelle olisivat esimerkiksi Olkiluoto 3:n viivästyminen, useat vikaantumiset tai laaja polttoainepula”, Fingridin asiantuntija Jussi Närhi kertoo.

Venäjältä on tullut huippukulutuksen aikana noin 10 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä. Venäjän tuonnin maksimimäärä oli alle 1 500 megawattia, eli yksistään Olkiluoto 3:n tuoma lisäys tuotantoon on tätä suurempi.

Tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvaa myös vuoden aikana merkittävästi, ja etenkin tuulisilla tunneilla
sähköä tuotetaan Suomessa yli oman kulutuksen. Vähätuulisilla tunneilla tukeudutaan 2 400 megawatin tuontikapasiteettiin Ruotsista ja 1 000 megawatin tuontikapasiteettiin Virosta.

”Kotimaista sähköntuotantokapasiteettia on viime talveen verrattuna enemmän.”

”Kotimaista sähköntuotantokapasiteettia on viime talveen verrattuna enemmän uuden Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen ja tuulivoiman myötä. Talvikaudella on erittäin tärkeää, että kotimainen tuotanto on käytettävissä ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti.”

Närhi kertoo Fingridin laskelmista, joilla pyritään havainnollistamaan Suomen tehotase hyvin haastavissa olosuhteissa eli kylmänä ja vähätuulisena talvipäivänä. Laskelmien perustana on tilastollisesti noin kerran kymmenessä vuodessa esiintyvä erittäin kylmä talvi.

Kulutushuipuksi laskelmissa on arvioitu 15 100 megawattia, kun viime talven huippukulutus oli runsaat 14 000 megawattia. Kotimaista tuotantoa on arvioitu olevan saatavilla 12 300 megawattia, jonka lisäksi tuontikapasiteettia on käytettävissä yhteensä 3 400 megawattia.

”Tämä laskelma kuvaa lähes pahimman mahdollisen tilanteen: kulutus on erittäin runsasta ja tuulivoimatuotantoa on laskettu mukaan vain 300 megawattia, vaikka kapasiteettia arvioidaan olevan noin 5 000 megawattia ensi talvena”, Närhi selventää.

”Marginaalit ovat näin haastavissa olosuhteissa tiukat. Mikäli markkinaehtoista tuotantoa ei ole riittävästi saatavilla, voimme hyödyntää tehoreservejä sähkön riittävyyden turvaamiseksi.”

Tämän laskelman lisäksi tarkastellaan sähkön riittävyyttä tuntitason mallinnuksissa.

”Ne huomioivat myös sähkön tuonnin saatavuuden Ruotsin ja Viron suunnalta vieläkin paremmin. Seuraamme tilannetta ja päivitämme laskelmiamme talven lähestyessä”, Närhi kertoo.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää aiheesta
Aiheesta muualla
Lue myös
Jaa