Search
Close this search box.

Talojen energiatarinat esille Tuusulan asuntomessuilla

Jaa
Kesän 2020 asuntomessuilla Tuusulassa energia on yksi messujen neljästä teemasta. Tuusulan kunta ja energiayhtiöt ovat vahvasti mukana rakentamassa messualueesta lähes nollaenergia-aluetta. Päivitetty 16.6.

Tuusulan keskustan tuntumaan nousee Rykmentinpuiston noin 15 000 asukkaan asuinalue asuntomessurakentamisen johdolla. Alueen energiavision lähtökohdaksi on asetettu paikallisesti tuotetut, uusiutuvaan energiaan perustuvat energiaratkaisut.

Messutalojen ovilla on perinteisesti ollut koottuna kiinteistön teknisiä tietoja, esimerkiksi energiatehokkuusluokka. Tuusulassa tiedot täydentyvät rakennusten hiilijalanjäljellä ja hiilikädenjäljellä, joista jälkimmäinen kertoo positiivisista ympäristövaikutuksista. Lisäksi esitetään jokaisen talon energiatarina, joka kertoo muun muassa, miten energiatehokkuuteen liittyvät ratkaisut näkyvät asukkaiden arjessa.

− Kysymyspatteriston avulla rakentajilta on kysytty valintoihin liittyviä asioita, ja vastausten pohjalta muodostetaan kullekin talolle oma energiatarina, kertoo projektipäällikkö Katerina Zaitseva Tuusulan kunnasta.

Asuntomessualueen talojen yleisin lämmitysmuoto on poistoilmalämpöpumppu (32 %) ja seuraavina tasapäin kaukolämpö ja maalämpö ( molemmat 28 %). Alueen rakennusten energiatodistuksista on tarkoitus koota koko alueen yhteinen energiatodistus.

− Alueen pientalorakentajille tehtiin ohjeet energiaratkaisujen valintaan ja tavoitteenamme oli kannustaa, ohjeistaa ja esittää suosituksia, ei niinkään velvoittaa eikä esittää määräyksiä messurakentajille, selittää Zaitseva.

− Nyt kun messualue on valmistumassa, olemme laskeneet, että koko asuntomessualueen lämmityksestä 80 prosenttia on tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä.

Kaksisuuntainen kaukolämpöverkko käyttää paikallista energiaa

Fortum tarjoaa Rykmentinpuiston alueelle avoimen kaksisuuntaisen kaukolämpöverkon, jossa asiakkaat voivat toimia myös lämmön tuottajina. Fortum tarjoaa asukkaille muun muassa aurinkosähköratkaisuja, älykästä lämmityksen ohjausta sekä sähköisen liikenteen latausratkaisuja.

Kiinteistö voi ajoittain tuottaa enemmän energiaa kuin se käyttää, esimerkiksi aurinkolämpökeräimien tai lämpöpumppujen avulla. Avoimessa kaksisuuntaisessa verkossa asukas voi myydä tuottamansa ylijäämälämmön markkinahintaan takaisin Fortumille. Palveluvalikoimaan kuuluu myös jäähdytysjärjestelmä, josta vapautuva lauhdelämpö on mahdollista johtaa takaisin avoimeen verkkoon uudelleen käytettäväksi.

Fortum panostaa myös energiantuotannon paikallisuuteen. Uusi innovaatio on Horse Power, joka saa käyttövoimansa lähialueen hevostalleilta. Tallin omistaja saa palveluna puupohjaisen kuivikkeen toimituksen tallille ja lantalan tyhjennyksen. Fortumin voimalaitoksessa polttoaineesta tuotetaan ympäristöystävällistä ja uusiutuvaa lähienergiaa.

Aktiivista arkea älykodissa

Tuusulan asuntomessujen alue Tuusulassa 27. 4 2020.

Energian ohella rakentamisaikaisina teemoina Tuusulassa ovat älykoti, aktiivinen arki ja taide.

− Tonttien hakuvaiheessa rakentajat ovat esittäneet, miten he huomioivat eri teemoja, kertoo Tuusulan asuntomessujen projektipäällikkö Riikka Uusikulku.

Asuntomessujen kantavana periaatteena on esitellä uusia ratkaisuja asumiseen.

− Älykotiratkaisuja on viety pitkälle esimerkiksi kohteessa, jota rakennuttaa onnettomuudessa loukkaantunut henkilö. Yhtenä kokeiluna kerrostalon asukkaat saavat yhteiskäyttöön sähköauton ensimmäiseksi vuodeksi.

Tuusulan asuntomessut järjestetään tänä vuonna aiempaa myöhemmin eli elokuussa, 3.−30.8.

Tutustu Fingridin Kuluttajille-sivuihin www.fingrid.fi/asiakkaille/kuluttajatietoa/

Lämmitysmuodossa riittää vaihtoehtoja

Uuden talon rakentajalla on useita vaihtoehtoja lämmitysjärjestelmäksi. Ennen valintaa kannattaa miettiä asuinneliöiden tarpeenmukaisuutta sekä sitä, voisiko rakennuksen lämmitysenergian tarvetta pienentää paremmalla eristystasolla tai energiatehokkaammalla lämmön talteenotolla.

Lämmitysjärjestelmän valinnassa vaikuttavat paitsi hankinta- ja käyttökustannukset myös ympäristöystävällisyys, käytön vaivattomuus sekä energiakustannukset nyt ja tulevaisuudessa.

Pääasialliseksi lämmitysmuodoksi soveltuvat:

Kaukolämpö

  • Helppo ja huoltovapaa vaihtoehto
  • Ympäristövaikutukset riippuvat käytettävästä polttoainejakaumasta.
  • Polttoaineena pääasiassa ilmastoneutraalit energialähteet, myös maakaasua, kivihiiltä ja turvetta.

 Maalämpöpumppu, MLP

  • Vain vähän huolto- ja tarkistustoimia.
  • Pienet käyttökulut.
  • Suuri alkuinvestointi.

Hake-, pilke- ja halkokattilat

  • Ympäristöystävällinen vaihtoehto; ei aiheuta hiilidioksidi- eikä rikkipäästöjä.
  • Hyvän kattilan hyötysuhde nimellisteholla on yli 80 prosenttia.
  • Työläämpi kuin muut lämmitystavat.
  • Pohdittava, mistä polttopuuta saadaan ja missä sitä säilytetään.

Pellettilämmitys

  • Puupelletit ovat kotimaista polttoainetta ja niiden ympäristökuormitus on hyvin pieni.
  • Vaatii tilan varastosiilolle ja kattilalle.

Suora sähkölämmitys

  • Ei vaadi kalliita investointeja, ei suuria huoltotarpeita
  • Suuret käyttökustannukset
  • Osa sähköstä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, mutta markkinoilla on myös ekologista sähköä.
  • Synnyttää sähköverkkoa kuormittavia kulutushuippuja etenkin kovilla pakkasillla.
  • Säästöjä voi saada lisäämällä automaatiota ja käyttämällä täydentäviä lämmitysmuotoja.

Ulkoilma-vesilämpöpumppu, UVLP

  • Ottaa lämmitysenergiaa ulkoilmasta ja siirtää sen vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään.
  • Teho laskee pakkasella; tarvitsee kylmimpiä aikoja varten varajärjestelmän.

Sähkölämmitteinen vesikeskuslämmitys

  • Sähkökattilat ja sähkövaraajat ovat helppokäyttöisiä lämmitysjärjestelmiä.
  • Haittapuolena on niiden käyttämä muita lämmitystapoja kalliimpi energia ja kulutushuiput.
  • Päälämmitysmuoto on melko helppoa vaihtaa esimerkiksi maalämpöön tai ilma-vesilämpöpumppuun.

Öljylämmitys

  • Päälämmitysmuotona runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttava ja käyttökustannuksiltaan hintava.
  • Lämpö jaetaan huoneisiin vesikiertoisella lämmönjakojärjestelmällä.
  • Nykyaikaisten öljylämmityskattiloiden hyötysuhde on erittäin hyvä ja palaminen puhdasta.
  • Voidaan yhdistää ilma-vesilämpöpumpun ja aurinkolämmityksen kanssa hybridilämmitykseksi.
  • Kaksoispesäkattilaa käyttämällä öljyn rinnalla voidaan käyttää puuta.

Maakaasu

  • Vuosihyötysuhde on yli 90 prosenttia.
  • Tuottaa noin neljänneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin öljylämmitys.
  • Alueellisesti rajoitettu saatavuus.

Täydentävät lämmitysjärjestelmät toimivat varalämmönlähteenä ja pienentävät ostoenergian tarvetta.

  • Poistoilmalämpöpumppu
  • Ilmalämpöpumppu
  • Aurinkolämpöjärjestelmä
  • Varaava takka

Lähde: Motiva

Lisää vertailuja voi tehdä verkossa: motiva.fi, energiatehokaskoti.fi, omakotiliitto.fi.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *