Search
Close this search box.

tuulivoima

Kantaverkko

Vuoden Tuulivoimateko -kilpailun voitto Fingridille

Fingrid voitti Vuoden Tuulivoimateko 2021 -kilpailun kiitokseksi pitkäjänteisestä työstään Suomen tuulivoiman kehityksen kumppanina. Paljon on saatu aikaan, mutta tehtävää riittää vielä vuosiksi eteenpäin.

Kantaverkko

Siirtokeskeytysten uudet haasteet

Siirtokeskeytysten toteutus on käynyt aiempaa haastavammaksi uusiutuvan sähköntuotannon lisääntyessä. Kun tuulivoiman tuotanto pysyy myös keskeytystilanteissa maksimituotannossaan, alkaa verkon siirtokyky olla ajoittain ylärajoilla tietyillä kantaverkon alueilla. Joustoratkaisut tuovat tulevaisuudessa helpotusta tilanteeseen.

Kantaverkko

Tähtäimessä tulevaisuuden sähköjärjestelmä

Uusiutuvien energiamuotojen liittäminen verkkoon tuo mukanaan haasteita, joihin Fingrid varautuu T&K-hankkeilla. Uusilla ratkaisuilla varmistetaan hyvä sähkön toimitusvarmuus ja kustannustehokkuus globaalissa energiamurroksessa.

Näkökulma

Suomen kohtalo on myös naapurimaiden käsissä

Suomen onnistuminen omissa ilmastotavoitteissaan riippuu suuresti myös naapurimaiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, kirjoittaa toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Tässä kaikki artikkelit.