Imatran voimalaitos, kaapelien vetoa syksyllä 1928.

Mikä voisi olla nimi tuolle luonnonilmiölle, joka saa eläinten karvat sähähtäin säkenöimään?

Vehmaalainen lääkäri Samuel Roos mietiskeli aikansa ja nimesi ilmiön ”sähköksi”. Vuosi oli 1845, ja Suomessa piti odottaa vielä kolmisenkymmentä vuotta, ennen kuin sopivan nimen saanutta energiaa osattiin hyödyntää teollisuuden ja muun yhteiskunnan palvelijana.

Virta saatiin koskesta. Juokseva vesi pyöritti ensin myllyjä ja sitten tehtaita. Vuosisadan loppupuolella kosket saivat uuden merkityksen, kun turbiinien avulla veden virtaus muutettiin sähköksi. Tehtaat rakennuttivat omia voimalaitoksiaan koskien partaille, ja niiden tuottamaa sähköä käytettiin sekä tehdashallien valaisemiseen että teollisuuden laitteiden käyttövoimana.

Kaupunkeihin perustettiin erityisiä ”sähkötehtaita”, joista saatiin virtaa katuvalaisimiin, julkisiin rakennuksiin ja lopulta kotitalouksiin. Sähköverkot olivat aluksi pieniä, mutta kasvoivat nopeasti yhä kattavammiksi. Vain mielikuvitus oli rajana, kun sähkölle keksittiin uusia käyttötarkoituksia.

Vuoksessa juokseva jylhä Imatrankoski oli Suomen suurin koski ja kansallinen ylpeydenaihe, jota turistit tulivat ihastelemaan kaukaa ulkomailta asti. Sen kauneutta katsellessa saattoi miettiä voimaa, joka kuohuissa piili. Vuoksen koskien arvo tunnettiin myös Venäjällä, mistä seurasi monta yritystä Imatran valjastamiseksi Pietarin sähköhuollon tarpeisiin. Heti kun Suomi itsenäistyi, säädettiin laki, joka esti ulkomaalaisten aikeet.

Maan voimalähteistä saatua sähkövoimaa älköön kukaan siirtäkö maan rajojen ulkopuolelle.

Tarvetta Imatran voimalle oli omastakin puolesta. Suomi ajautui ensimmäiseen energiakriisiinsä, kun polttoaineen ja halkojen tuonti ulkomailta katkesi maailmansodan vuoksi. Kolme kansanedustajaa teki aloitteen Imatran voimalaitoksen rakentamiseksi, ja erityinen koskivoimakomitea aloitti toimintansa. Voimalaitosta alettiin rakentaa vuonna 1922 suurin toivein: Imatrankoski tyydyttäisi koko Suomen energiantarpeen!

Laitoksen lisäksi tarvittiin Imatralta läpi Etelä-Suomen johtava sähköverkko. Suunnitelman mukaan 563 kilometriä pitkä suurjännitejohto päätettiin vetää Imatralta Viipuriin sekä Hikiän kautta Turkuun. Hikiältä kulki oma linjansa Helsinkiin.

Työt aloitettiin yhdessä voimalaitoksen rakentamisen kanssa. Tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander vihki laitoksen käyttöön Imatralla toukokuussa 1929, ja samalla valmistui myös Suomen kantaverkon ensimmäinen osa Imatran ja Viipurin välille.

90 vuodessa on paljon vettä virrannut. Ja sähköä.

 

Lue lisää aiheesta Kantaverkko 90 vuotta: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/kantaverkko-90

Lähteinä: Fingridin kehityspäällikkö Matti Tähtisen haastattelu

Myllyntaus, Timo: Vaiheikas verkko – Läpimurrosta kansalliseksi järjestelmäksi (Fingrid Oyj, 1999)

Räisänen, Riitta: Linjanvetoa (Imatran Voima Oy 1990)