Partnereiden Oma Fingrid toimii Fingridin ja palvelutoimittajien tiedonvaihdon alustana verkon rakennusprojekteissa ja kunnossapidossa. Sitä käyttävät fingridiläisten ohella niin rakennusurakoitsijat, kunnossapidon toimittajat kuin hankesuunnittelun palvelutoimittajat. Palvelu tulee kattamaan kaikki projektit, jotka ovat suunnittelussa, toteutuksessa ja takuuajalla sekä kunnossapidon.

Partnereiden Oma Fingridissä Fingrid ja palvelutoimittaja hallinnoivat projektia yhteisesti. Palvelussa ovat hankkeen hallinnolliset ja tekniset dokumentit, ja sen ansiosta projektin aikataulua, etenemistä ja seuraavia askeleita pystyy seuraamaan aiempaa paremmin.

Palvelu tulee tarpeeseen, sillä päivittäinen kanssakäyminen kasvaa koko ajan eivätkä vanhat kanavat enää toimi tässä tehtävässä riittävän hyvin.

”Se helpottaa työskentelyä molemmin puolin ja tarjoaa mahdollisuuden tehostaa toimintaa. Tietoturvan merkitystä ei voi myöskään korostaa liikaa”, sanoo Partnereiden Oma Fingridin suunnittelua johtanut Fingridin projektipäällikkö Hannu Hätönen.

Palvelusta on haluttu tehdä niin helppokäyttöinen, että jokainen oppii sen ilman aikaa ja resursseja vievää koulutusta. Tavoitteena on täysi itsepalvelu. Uudessa palvelussa käyttäjä pystyy itse muokkaamaan dokumentteja, jolloin suunnittelutyö helpottuu.

Työkohteista otetaan paljon kuvia, mutta niiden hallinnointi ja laaja hyödyntäminen eivät aina ole hoituneet helposti. Partnereiden Oma Fingridiin kuka tahansa pystyy tallettamaan ottamiaan kuvia hankkeesta.

”Paikkatietojen perusteella kuvat tallentuvat automaattisesti oikeaan kohteeseen. Kuvia voi myös suodattaa ajankohdan mukaan; puiden kaato alueelta ei enää kiinnosta siinä vaiheessa, kun projekti on loppusuoralla” Fingridin yksikön päällikkö Marcus Stenstrand kuvailee.

Tällä hetkellä Partnereiden Oma Fingridissä on reilut kymmenen projektia ja käyttäjiä on noin 200. Kaikkiaan Fingridissä on meneillään on lähes 70 sähköasema-, voimajohto- ja kunnossapitoprojektia. Alkusyksyyn mennessä ne kaikki tulevat siirtymään uuteen palveluun, jolloin käyttäjien määrä kasvaa noin tuhanteen. Vanha järjestelmä, FGPartners poistuu käytöstä 30.9.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *