Suomeen suunniteltujen vihreiden investointien arvo on noussut EK:n tilaston mukaan jo 200 miljardin tasolle. Puhtaasta sähköstä on tulossa keskeinen kilpailukykytekijä ja hyvinvoinnin lähde Suomelle.
Energiamurroksessa on käynnissä teollisuuden ja teollisten työpaikkojen uusjako. Maailmalta kuuluu kuitenkin huolestuttavia uutisia yhä avokätisemmistä tukimekanismeista, joilla eri valtiot pyrkivät houkuttelemaan teollisia investointeja ja säilyttämään nykyisiä rakenteita. On vaikea nähdä, että Suomi voisi pärjätä yritystuilla kilpailussa. Kilpailuedut on löydettävä muualta kuin veromaksajien kukkarosta.
Kantaverkon suunnittelu ja rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Voimajohtojen toteutusprojektit luvituksineen ovat pitkäkestoisia ja valmiiden johtojen käyttöiät ihmiselämän mittaisia. Toimintaympäristön nopea muutos ja puhtaan sähkön räjähdysmäisesti kasvava kysyntänäkymä haastavat kantaverkon suunnittelua.
Kantaverkon liittymiskyselyjen kokonaismäärä on ylittänyt jo 300 gigawatin tason, eikä kasvulle ole näkyvissä loppua. Fingrid on viimeisen kolmen vuoden aikana olennaisesti kiihdyttänyt investointiohjelmaansa seuraavalle kymmenvuotiskaudelle, ja kantaverkkoa vahvistetaan nyt enemmän kuin koskaan.
Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehityksen skenaariot ja visiot ovat keskeisiä kantaverkon suunnittelutyökaluja. Viisas varautuu monenlaisiin tulevaisuuskuviin.
Avoin, osallistava kantaverkon suunnittelu jatkuu.
Fingrid on viime vuosina lisännyt kantaverkon suunnittelun avoimuutta asiakkaille ja sidosryhmille. Olemme julkaisseet visiotöitämme ja kehitysennusteita sekä keränneet palautetta niihin. Tästä työstä olemme saaneet upeaa palautetta, josta olemme kiitollisia. Avoin, osallistava verkonsuunnittelutyö jatkuu.
Puhtaan teollisuuden investoinneista kilpailtaessa Suomen kilpailukyvyn kulmakivi on edullisen puhtaan sähkön saatavuus.
Vahva ja varma kantaverkko luo mahdollisuuksia paitsi liittää uutta sähköntuotantoa, myös liityntämahdollisuuksia vihreälle teollisuudelle. Luotettavat sähköverkot ja hyvät liityntämahdollisuudet ovat yksi tärkeimmistä kansallisista kilpailukykytekijöistä puhdasta energiaa tarvitsevissa teollisissa hankkeissa.
Avokätisinkään tukipolitiikka ei auta, jos uusi tuotanto ja teollisuus eivät voi liittyä kantaverkkoon. Suomen kannattaa vaalia niin kilpailukyisen maatuulivoiman kuin kantaverkon rakentamisedellytyksiä.
Mikko Heikkilä
päällikkö, strateginen verkkosuunnittelu
Fingrid