Sonya Twohig siirtyi ENTSO-E:n ruoriin

Jaa
Uuden pääsihteerin mukaan seuraavan viiden vuoden aikana koetaan ennennäkemättömiä muutoksia ja innovaatioita – samalla kun energiajärjestelmät integroituvat entisestään.
Sonya Twohig

Sonya Twohig on ENTSO-E:n uusi pääsihteeri. Twohig aloitti uudessa pestissään tammi­kuussa 2021 ja kertoo ensimmäisten kuukausien olleen ”mahtavia ja haastavia”, samanaikaisesti.

”Tilanne COVID-19:n suhteen ei ole yllätys, mutta minulle yllättävää oli, kuinka hyvin organisaatio toimii rajoituksista huolimatta”, hän pohtii.

”Minusta tuntuu, että olemme tietyssä mielessä yhdistyneet kohdataksemme nämä vaikeudet – ja toisaalta kokemaan sen ilon, kun ne viimein voitetaan.”

Keskustellessaan ENTSO-E:n asemasta Euroopassa tänä päivänä Twohig toteaa, että ENTSO-E:n rooli on keskeinen, koska organisaatio antaa tärkeän ja arvokkaan panoksen energiamurrokseen, joka ei liikoja odottele.

”Yhdessä kaikkien eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden kanssa – tällä hetkellä meillä on 42 jäsentä – me työskentelemme monissa tehtävissä ja projekteissa, joiden lopullinen tavoite on vähentää hiilidioksidipäästöjä.”

Yhteinen rintama pitää

Twohigin mukaan hänen luotsaamansa organisaation suurin vahvuus ovat sen jäsenet – ja ENTSO-E:n perinteinen, yhteistyötä korostava kulttuuri.

”Vaikeassakin tilanteessa voi aina luottaa siihen, että jäsenet tukevat toisiaan. Haluankin ajatella meidän yhteisöämme perheenä”, hän sanoo.

Twohig arvioi, että tulevaisuudessa ENTSO-E: n suurin haaste on tehdä tarvittavat muutokset mahdollisimman fiksusti ja tehokkaasti.

”Resurssipula on ainainen ongelma, ja nyt pandemian aikana haluamme varmistaa, että tiimimme pysyvät yhdessä, keskittyneenä tavoitteisiin.”

Viisi vuotta talossa

Aikaisemmin Sonya Twohig toimi ENTSO-E:n operatiivisen osaston päällikkönä ENTSO-E:n sihteeristössä viiden vuoden ajan. Tuona aikana hänellä oli onni työskennellä todella mielenkiintoisten ihmisten kanssa, saavuttaa tärkeitä virstan­pylväitä ja myös osallistua uuden lainsäädännön suunnitteluun.

”Olen tehnyt työtä muuttaakseni sihteeristön entistä jäsenkeskeisemmäksi organisaatioksi, joka on ammattitaitoinen ja ammattimainen”, hän sanoo ja kertoo viihtyneensä ENTSO-E:ssä ”uskomattoman hyvin”.

Megamuutosta tekemässä

Entä sitten seuraavat viisi vuotta – mitä näkyy kapteenin horisontissa? Twohig uskoo, että seuraavan viiden vuoden aikana on luvassa muutosta, innovaatioita ja energiajärjestelmien integrointia.

”Olemme todistamassa mullistavaa teollista muutosvaihetta”, hän toteaa.

”Olemme todistamassa mullistavaa teollista muutosvaihetta.”

Keskeinen osa ENTSO-E-allianssia on ”pohjoismainen leiri”, jossa Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat harvinaisen tiiviin TSO-­yksikön – ikään kuin miniperheen perheen sisällä. Twohig on pannut merkille hienon yhteistyön ja tekemisen kulttuurin, jota pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat jalostaneet vuosien ajan.

”Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt toimivat erittäin hyvin yhdessä, ja ne ovat kehittäneet mallin, joka todella toimii”, hän kehaisee.

Sama malli ei sovi kaikille

Sonya Twohig ei silti usko, että sama malli olisi voittajaresepti missä tahansa Euroopassa.

”Olemme kokeilleet samaa mallia Itä-Euroopan projektissamme, mutta se ei pärjännyt yhtä hyvin”, hän sanoo ja lisää, että piirin pitäminen pienenä voi hyvinkin olla avain menestykseen pohjoisessa.

”Kun toimijoita on enemmän, on paljon vaikeampaa tehdä päätöksiä ja saada asiat hoidettua.”

Intohimo saa roihuta

Omassa työssään Twohigiä motivoi nähdä, että jäsenet ovat tyytyväisiä ja asiat rullaavat mallikkaasti eteenpäin. Hänen tavoitteenaan on varmistaa joka käänteessä, että organisaatio tarjoaa aina hyvää palvelua.

”Suhtaudun intohimoisesti henkilökun­taamme, lahjakkuuspääomaamme ja yhdessä piirrettyihin kehityspolkuihin”, hän summaa. •

Optimismin optimointi

”Minua inspiroi Antarktiksen tutkimusmatkailija Sir Ernest Shackleton, joka oli loistava johtaja ja ­innoitti monia ihmisiä voittamaan omat vaikeu­tensa.

Shackleton oli optimisti, kuten myös minä, ja osoitti toiminnassaan huomattavaa joustavuutta. Hän johti joukkonsa vaikeuksien läpi suuriin saavutuksiin.

Hän sanoi: ”Optimismi on todellista moraalista rohkeutta ja vaikeudet vain asioita, jotka meidän on voitettava!”

Sonya Twohig

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267

Fingrid.fi
Evästeasetukset
Tietosuojaseloste

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.