Liekö syynä suomalaisten melankolinen perusluonne, mutta ilon aiheita oli työläämpää miettiä kuin sen tappajia. Ei tarvinnut kuin hetki pohtia omia työelämäkokemuksia, niin johan palautui mieliin ikäviä hetkiä, joissa esimiehen tai kollegan käytös sai aikaan tunteen vähättelystä tai ”kyttäämisestä” tai suorastaan nolaamisesta. Yksi konkreettinen muisto ilon tappamisesta liittyi siihen, kun minua ja kollegoita kiellettiin aikoinaan nauramasta työpaikalla. Naisten kahvihuoneen kikatus kävi tuolloiselle esimiehelle hermoon.

Ehkä tärkeimmäksi ilon tai luovuuden tappajaksi tunnistimme ryhmässä syyllisten etsimisen virheiden sattuessa. Me kaikki teemme virheitä, ja hyvä niin, kunhan emme toista samaa virhettä kerta toisensa jälkeen. Kokeilemalla, testaamalla ja jopa epäonnistumalla voimme viedä asioita eteenpäin. Hyviä tuotteita ja palveluita syntyy usein oppimisen ja erehdyksen kautta. Kaikkea ei voi tietää ennalta eikä kaikkea voi suunnitella etukäteen tarkasti. Siksi tarvitaan kokeiluja ja uskallusta hypätä epävarmuuteen.

Kokeilukulttuurin edistäminen edellyttää epäonnistumisten sallimista ilman pelkoa seuraamuksista. Nokian sisäinen muistio vuoti vastikään Talouselämään. Artikkelissa spekuloitiin yhtiön mahdollista luopumista terveysteknologialiiketoiminnasta. Ottamatta kantaa Nokian artikkeliin sinänsä, niin pidin muistion keskeisestä viestistä: ”Epäonnistuminen nopeasti ei ole epäonnistumista vaan nopeutettua oppimista.”

Juuri näin. Oppivissa ja menestyneissä työyhteisössä huolehditaan siitä, että virheistä uskalletaan puhua eikä kukaan joudu sivuraiteille, jos jokin asia ei mennytkään niin sanotusti aivan putkeen. Nimittäin, mikäli työyhteisössä valitsee ilmapiiri, jossa virheitä ei saa syntyä ja niistä rangaistaan, ihminen ryhtyy varovaiseksi ja araksi. Luovuus, uuden ideointi, asioiden kokeilu loppuu väistämättä ja meistä tulee ”mä oon vaan töissä täällä” -suorittajia.

Ihmisen mieli on sikäli ihana, että pelkkä ”mä oon vaan töissä täällä” ei lopulta meille useimmille riitä. Jos on VAAN töissä, niin eipä työstä paljon iloa irti saa. Eniten työn iloa synnyttää, kun onnistumme jossakin vaikeassa asiassa, projektissa tai hankkeessa. Haasteellisuus laittaa meidät ponnistelemaan, ja kun lopulta tulokset näkyvät, siitä saa virtaa ja iloa. Teinpäs sen. Onnistuinpas. Ja mikä vielä parempi, kun onnistumisen tunne koetaan yhdessä. Me teimme sen!

Työn ilo on tunnetila, jonka perustana on henkilön vahva motivaatio siitä, että haluaa tehdä sitä mitä tekee, kuin myös ymmärrys siitä, mitä työssään oikein tekee ja miksi. Näin määriteltynä työn iloon voi vaikuttaa – ainakin välillisesti edistämällä sisäistä motivaatiota.

Työmotivaatioon voi tutkitusti vaikuttaa antamalla ihmisille autonomiaa, itsenäisyyttä työnsä tekemisen suhteen. Motivaatiota edistävät myös kokemukset omasta kyvykkyydestä, siitä, että osaa ja pystyy tekemään työnsä. Tähän voidaan vaikuttaa palautteen ja osaamisen kehittämisen keinoin. Ja vielä kolmantena, ihminen haluaa kuulua joukkoon, työyhteisössä on tärkeätä myös yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys. Itse lisäisin neljänneksi vielä turvallisuuden, turvallisen ympäristön epäonnistua ja kehittää, turvallisen ympäristön olla oma itsensä ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Jos näiden kolmen tai neljän tekijän summana syntyy motivaatio, joka sytyttää samalla työn ilon, niin niiden eteen kannattaa ponnistella. Meistä kukaan ei halua viettää kolmasosaa päivästään tylsässä vaan iloisessa ja oppivassa ja siksi varmasti parhaiten tuottavassa työyhteisössä.