Search
Close this search box.

Yli yritysrajojen

Jaa
Fingrid kuuluu valtakunnalliseen Finland Young Professionals -verkostoon. Verkostoitumisesta on hyötyä sekä yrityksen toiminnan kehittämisessä että jäsenten omalla uralla.
FYP-väki verkostoituu myös urheilun ja kisailun tiimellyksessä. Kuplafutisporukan keskellä keltaisessa liivissä Fingridin Tuukka Huikari.

 

Joukko fingridiläisiä perusti vuonna 2016 verkoston, joka liitettiin osaksi valtakunnallista Finland Young Professionals (FYP) -verkostoa. Fingrid Young Professionals (FgYP)-verkoston toiminnassa on mukana noin 90 henkeä eri puolilta taloa, ja jäsenmäärä nousee koko ajan. Ikärajaa osallistumiselle ei verkoston nimestä huolimatta ole.

Toiminta on sekä hupia että hyötyä. Teemana voi olla monenlainen urheileminen tai kisailu, usein myös Fingridin toimintaan suoraan liittyvä kehitystyö. Tapaamisia on keskimäärin kuukausittain, mutta tapahtumat painottuvat kesäkauteen, kun kesätyöntekijätkin ovat mukana. Säännöllisesti osallistutaan myös valtakunnallisen verkoston tapahtumiin.

– Olemme saaneet jäseniltä hyvää palautetta sekä uusia ideoita. Mukana olevat kokevat toiminnasta olevan hyötyä heidän omassa työssään, network leaderin roolissa toimiva Tuukka Huikari kertoo.

– Verkostoituminen on tärkeää niin henkilökohtaisella tasolla kuin yrityksenkin kannalta. Muuttuvaan maailmaan – meidän kohdalla sähkömarkkinan murrokseen – saa ihan uudella tavalla näkökulmaa, kun sitä katselee toisen yrityksen kannalta. Emmehän me yksiksemme tätä työtä tee, verkoston aktiivijäsen Jarkko Tulensalo sanoo.

– Antoisimpia ovatkin yleensä ne tapahtumat, joissa päästään vierailulle toiseen yritykseen. Silloin tulee tutustuttua paremmin ja saa enemmän tietoa heidän alastaan ja toimintatavoistaan, Huikari kertoo.

Myös Fingridin johto pitää alan ulkopuolista verkostoitumista hyödyllisenä oppina omalle tekemiselle. FgYP-verkostolta on pyydetty esimerkiksi Fingridin ilmastonmuutostyöhön liittyvää ideointia sekä out of the box -kommentteja johdon strategiatyön tueksi.

– Nimesimme tämän ”strategian puukotukseksi”. Iloksemme myös huomasimme, että uudessa strategiassa ajatuksiamme oli otettu huomioon. Johdolla oli tässä myös mukana ajatus, että samalla yhtiön strategia tulee tutuksi nuorille fingridiläisille, Huikari sanoo.

 

FYP

Finland Young Professionals (FYP) on valtakunnallinen, voittoa tavoittelematon järjestö, jonka ideana on yhdistää ammattilaisia yli yritysrajojen ja siten helpottaa verkostoitumista eri alojen tekijöiden kesken. Verkosto perustettiin vuonna 2011 ja mukana on nykyisin 20 jäsenyritystä, eli yli 
3 000 henkilöjäsentä. 
Tapaamisissa on vaihtelevasti mukana 30–400 osallistujaa.

finlandyoungprofessionals.fi

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *