Sähkönkulutus kasvaa pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa, mikä lisää vaatimuksia sähkön riittävyydelle sekä sähköverkon siirtokyvylle ja jännitetasolle.
Sähköä tarvitaan yhä enemmän satamien ja liikenteen sähköistämiseen, metroliikenteen laajentamiseen, datakeskuksiin sekä kaukolämmön sähköistämiseen, kuten lämpöpumppuihin ja lämpökattiloihin.
Samaan aikaan pääkaupunkiseutu kasvaa ja väkimäärä lisääntyy: uudet asuinalueet lisäävät peruskuormaa, jolloin myös palveluiden tarve ja työpaikkojen määrä kasvaa. Lämmitys on sähköistynyt, ja yhä useammalla pääkaupunkiseutulaisella on käytössään sähköauto.
Kulutuksen kasvu näkyy paitsi käytetyn sähkön määrässä myös sen ajoituksessa. Esimerkiksi sähköautojen lataus keskittyy usein edullisen sähkön hetkiin, mikä kasvattaa verkon hetkellistä tehontarvetta. Samaan aikaan pääkaupunkiseudun oma sähköntuotanto on vähentynyt voimakkaasti.
Alueella oli aiemmin merkittävästi omaa sähkön- ja lämmöntuotantoa, mutta hiilivoimaloiden sulkeminen on poistanut noin 700 megawattia sähköntuotantoa ja yli 1 000 megawattia lämpötehoa. Helsingin Hanasaaren ja Salmisaaren sekä Espoon Suomenojan hiilivoimalaitosten sulkeminen on muuttanut energiantuotantoa perusteellisesti.
”Aiemmin pääkaupunkiseutu oli lähellä omavaraisuutta, mutta nyt se on selkeästi sähkön kulutuspainotteinen alue. Muutos on ollut poikkeuksellisen nopea”, sanoo Fingridin varatoimitusjohtaja Timo Kiiveri.
Kaukolämpöä tuotetaan nyt aiempaa enemmän sähkökattiloilla, suurilla lämpöpumpuilla, lämpövarastoilla ja muilla päästöttömillä ratkaisuilla. Tämä on lisännyt sähkön kulutusta ja siirtotarvetta, sillä lämpöä ei enää synny sähköntuotannon sivutuotteena entiseen tapaan.
Sähkönkulutus kaksinkertaistuu Helsingissä ja Vantaalla
Helen Sähköverkko Oy:n asiakkuusjohtaja Esa Äärynen vahvistaa, että sähkönkulutus Helsingissä on kääntynyt voimakkaaseen kasvuun.
Ennusteiden mukaan sähkönkulutus kasvaa vuosikymmenen loppuun mennessä 1 500–1 600 megawattiin eli kaksinkertaistuu nykyisestä. Tästä 1 400 megawattia saavutetaan asiakkaiden jo tekemillä päätöksillä, ja osa uudesta sähkönkulutuksesta on pystytty liittämään sähköverkkoon hyödyntäen joustavia liittymissopimuksia.
”Tätä kehitystä vauhdittavat muun muassa kaupungin kasvu, laivaliikenteen ja raskaan liikenteen sähköistyminen, metroverkon laajeneminen, datakeskukset sekä kaukolämmön sähköistyminen”, Äärynen luettelee.
”Puhtaan siirtymän voimakkuus ja nopeus on yllättänyt meidät kaikki alan toimijat pääkaupunkiseudulla.”
Helen on vastannut kehitykseen kasvattamalla investointejaan noin 500 miljoonaan seuraavan 10 vuoden aikana.
Myös Vantaalla sähkönkulutus kasvaa poikkeuksellisen nopeasti. Lämmöntuotannon ja liikenteen sähköistyminen sekä fossiilisista polttoaineista luopuminen ovat synnyttäneet mittavan investointitarpeen.
”Puhtaan siirtymän voimakkuus ja nopeus on yllättänyt meidät kaikki alan toimijat pääkaupunkiseudulla”, sanoo Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimitusjohtaja Risto Lappi.
Vantaalla sähkönkulutuksen ennustetaan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa. Kasvu vaatii noin 250 miljoonan euron investoinnit painottuen erityisesti 110 kilovoltin alueverkkoon, joka yhdistää kaupungin jakeluverkon kantaverkkoon.
Kun kulutus ja tehohuiput kasvavat, nykyinen 110 kilovoltin verkko muodostuu pullonkaulaksi sähkön siirrossa, eikä uutta kuormaa, kuten datakeskuksia tai sähköautojen latausinfrastruktuuria, voida liittää verkkoon ilman merkittäviä vahvistuksia.
Verkkoa rakennetaan ennusteiden mukaan
Keskeinen Vantaan ja koko pääkaupunkiseudun huoltovarmuutta parantava hanke on Fingridin kehittämissuunnitelmaan lisätty uusi sähköasema Vantaan ja Tuusulan rajalla.
”Se ohjaa vahvasti 110 kilovoltin verkon rakentamista Vantaalla, ja sillä on suuri merkitys alueen sähkönsyötölle sekä huoltovarmuudelle”, Lappi sanoo.
Kaikkiaan Fingridillä on menossa lähes miljardin euron edestä kantaverkon vahvistamishankkeita Etelä-Suomessa. Keskeisiä niistä ovat jo valmistunut Huittinen–Forssa-siirtoyhteys, uudet sähköasemat Espoon Hepokorvessa ja Vantaan Tammistossa, Helsingin 400 kilovoltin kaapeliyhteys sekä Lakeuslinja, joka tuo lisää siirtokapasiteettia lännestä pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi verkon jännitetukeen investoidaan useissa hankkeissa.
Kiiveri kertoo, että verkkoa vahvistetaan sitä mukaa, kun kulutus ja liitynnät kasvavat ennusteissa, mutta ei etupainotteisesti varalle. Tarpeet syntyvät portaittain ja niitä toteutetaan asteittain, koska ennusteet voivat muuttua ja tarpeet kasvaa.
”Emme voi rakentaa siirtokykyä pelkästään varalle, koska se olisi taloudellisesti kestämätöntä. Siksi hankkeita toteutetaan vaiheittain jakeluyhtiöiden ja muiden asiakkaiden ennusteiden ja tilausten mukaan”, hän perustelee.
Kantaverkossa on pakko suosia avojohtoja
Tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä sähköverkon rakentaminen on aivan eri mittaluokan haaste kuin harvaan asutuilla alueilla.
Esimerkiksi Helsingissä 400 kilovoltin maakaapeli risteää muun muassa kaasu- ja vesijohtojen, liikenneväylien, virkistysalueiden ja jopa sodanaikaisten rakenteiden kanssa.
”Luvitus, maankäyttö ja vuoropuhelu asukkaiden kanssa korostuvat. Ihmiset luonnollisesti reagoivat, jos rakentaminen tulee lähelle omaa elinympäristöä, ja se on otettava huomioon. Dialogin määrä on valtava”, Kiiveri toteaa.’
Vaikka kaupunkialueilla puhutaan usein maakaapeloinnista, kantaverkon perusratkaisu on edelleen 400 kilovoltin avojohto.
”Maakaapeli on erityisratkaisu. Se on jopa kymmenen kertaa kalliimpi kuin avojohto, siirtokyvyltään heikompi ja vikojen korjaaminen on hitaampaa. Huoltovarmuuden näkökulmasta avojohto on ylivoimainen ratkaisu”, Kiiveri toteaa.
Avojohdot ovat kaupungeissa tarpeellisia myös esimerkiksi silloin, kun tarvitaan suurta siirtokapasiteettia. Helsingin sähkönsiirtoyhteyksissä maakaapelointi on kuitenkin usein ainoa mahdollinen vaihtoehto tiiviin kaupunkirakenteen takia.
300 tonnia terästä liikenteessä
Kantaverkon rakentamisen haasteet eivät rajoitu pelkästään johtoreitteihin, sillä suurten sähkömuuntajien kuljetukset vaativat tarkkaa suunnittelua.
Yhden muuntajan kuljetuspaino on lähes 300 tonnia, mikä vastaa noin 7 raitiovaunun painoa.
Kuljetuksia vaikeuttaa, että suuri osa rautateistä ja erityisesti rautatiesilloista ovat jopa satavuotiaita. Myös maantiesiltojen kunto ja kantavuus rajoittavat reittejä, minkä vuoksi kuljetuksille joudutaan etsimään pitkiäkin kiertoteitä.
”Infrastruktuurin korjausvelka näkyy nyt konkreettisesti sähkönsiirron arjessa. Lisäksi muuttunut turvallisuustilanne on tuonut lisähaasteita kriittistä infrastruktuuria koskevan tiedon jakamiseen, eli emme saa riittäviä tietoja reittien suunnitteluun”, Kiiveri harmittelee.
Hankkeista tarvitaan tietoa ajoissa
Pääkaupunkiseutu on vakiinnuttanut paikkansa sähkönkulutuksen painopisteenä Suomessa, ja tämä kehitys vain voimistuu.
Nykyisin sähköä tuodaan pääkaupunkiseudulle pääasiassa Suomen länsirannikolta ja Ruotsista Aurora Line -yhteyden kautta, mutta esimerkiksi pienydinvoima voi muuttaa kokonaisuutta ja lisätä sähkön omavaraisuutta pääkaupunkiseudulla jollain aikataululla.
”Kantaverkon rakentaminen kestää tyypillisesti 7–8 vuotta. Siksi hankkeet on sovittava ja tiedettävä hyvissä ajoin.”
Kantaverkon hankkeet vaativat pitkän aikavälin suunnittelua yhdessä jakeluverkkoyhtiöiden kanssa.
”Kantaverkon rakentaminen kestää tyypillisesti 7–8 vuotta, eli paljon pidempään kuin esimerkiksi sähkökattilan rakentaminen. Siksi hankkeet on sovittava ja tiedettävä hyvissä ajoin”, Kiiveri painottaa.
Myös Lappi korostaa pitkän aikavälin ennakoinnin merkitystä.
”Jakeluverkkoyhtiölle on oleellista tietää, miltä kantaverkon sähköasemalta kapasiteettia on tulevaisuudessa saatavilla. Siksi Fingridin 10–20 vuoden päähän ulottuva suunnittelu on meille erityisen tärkeää”, Lappi toteaa.
