Search
Close this search box.

Kansainvälinen ura oli positiivinen yllätys

Jaa
Suunnittelupäällikkö Ritva Hirvoselle työ on ollut elämäntapa ja harrastus. Hän jäi kesällä eläkkeelle, mutta jatkaa Fingridissä tuntityöläisenä.

Ritva Hirvonen on tyytyväinen. Eurooppalainen päivänsisäinen markkina eli XBID otettiin käyttöön kesäkuussa. Hän on ollut mukana Fingridin edustajana hankkeen ohjausryhmässä. Kyseessä oli pitkä, lähes kahdeksan vuotta kestänyt rutistus.

Hirvonen on toiminut Fingridissä kansainvälisissä tehtävissä lainsäädännön ja verkkosääntöjen parissa koko 2010-luvun. Hän on muun muassa vetänyt markkinaintegraatioryhmää ENTSO-E:ssä.

– Tärkeimpiä hankkeita ovat olleet yhteisen eurooppalaisen vuorokausimarkkinan käyttöönotto vuonna 2014 sekä siirtojen hallinnan verkkosäännön laadinta ja käyttöönotto, Hirvonen kertoo.

Hirvonen siirtyi Imatran Voimasta Fingridiin vuonna 1997, kun kantaverkkoyhtiö perustettiin. Välillä kului kymmenen vuotta VTT:llä ja Energiavirastossa. Takaisin Fingridiin hän palasi vuonna 2010.

Sähkömarkkinoilla täytyy tehdä kompromisseja

Kun Hirvonen 1970-luvulla opiskeli sähkövoimatekniikkaa, ei Suomen EU-jäsenyydestä ja yhteisistä sähkömarkkinoista ollut tietoakaan. Niinpä kansainväliset tehtävät ovat olleet kuin extra-bonus mielenkiintoisella uralla.

– ENTSO-E:n ja aiemman sääntelyviranomaistyön kautta aloin katsoa asioita eurooppalaisesta näkökulmasta, Hirvonen sanoo.

Hän toteaa, että Euroopan unionia koskevat haasteet näkyvät myös sähkömarkkinoilla. Työryhmien vetäminen on ollut opettavaista. Yhteisten sääntöjen laatiminen on välillä hankalaa, koska jäsenmaiden sähkömarkkinat ovat eri vaiheissa. Aina ei esimerkiksi tiedä, vaikuttaako mielipiteeseen kansallinen näkökohta vai jokin muu seikka.

– Jos ei ole halukas tekemään kompromisseja ja ymmärtämään toisia, on vaikea kehittää yhteisiä markkinoita, Hirvonen sanoo.

Hirvosen mukaan nyt on meneillään sähköjärjestelmän ja -markkinoiden murroskausi. Hänen mielestään on tärkeää, että markkinasääntöjä muokataan vastaamaan sähköjärjestelmässä tapahtuvia muutoksia.

Eläkkeellä ei pitkästy

Hirvonen jatkaa Fingridissä tuntityöläisenä.

– Minusta tulee kiireapulainen. Todennäköisesti voin hyödyntää tehtävissäni eurooppalaisten sähkömarkkinoiden ja verkon toiminnan osaamistani.

Aikaa jää kuitenkin myös harrastuksille kuten lukemiselle, musiikin kuuntelulle, valokuvaukselle, luonnossa kulkemiselle ja käsitöille. Perikunnan maatila pitää Hirvosen kiireisenä keväästä syksyyn.

Seuraajiaan Hirvonen neuvoo olemaan kiinnostuneita erilaisista asioista. Vaikuttamaan pääsee, kun on aktiivinen.

– Välillä kannattaa olla epätyypillinen suomalainen ja avata suunsa kokouksissa. Osaamista meillä on ja se pitää tuoda esiin. Pitää myös osata kuunnella, sillä silloin oppii muilta.

 

Suunnittelupäällikkö Ritva Hirvonen on toiminut Fingridissä kansainvälisissä tehtävissä lainsäädännön ja verkkosääntöjen parissa. Hän jää nyt eläkkeelle, mutta jatkaa vielä asiantuntijatyötään ”kiireapulaisena”yhtiössä.