Search
Close this search box.

Kohti kirkkaampaa työnjakoa

Jaa
Mitä sinä teet työturvallisuuden eteen uudella vuosikymmenellä, kysyy blogikirjoituksessaan Fingridin omaisuuden hallinnan johtaja Timo Kiiveri.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) mukaan työtapaturmat maksavat yhteiskunnalle 2–2,5 miljardia euroa vuodessa. TVK:n johtaja Mika Tynkkynen toteaa tylysti haastattelussa, että ”Työturvallisuus ei ole lähelläkään optimitasoa. Paljon on vielä tekemistä ja tunnetusti kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Suomi on hyvä kakkoskategorian maa työturvallisuudessa”.

Vuosi 2019 oli Fingridissä kaksijakoinen turvallisuuden suhteen. Positiivista oli se, että turvallisuushavainnot ja raportoidut läheltä piti -tapaukset lisääntyivät vuoden aikana.

Loppuvuodesta päättynyt havaintokampanja tuotti laadukkaita, turvallisuutta aidosti lisääviä esityksiä.

Poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä, seitsemän kappaletta, oli pettymys. Näistä kaksi oli vakavia: toinen tapaturma johti yli 30 päivän poissaoloon ja toinen aiheutti pysyvän haitan. Työtapaturmataajuutena tämä tarkoittaa noin 5,5 työtapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti.

Juurisyyt tapaturmien taustalla olivat hyvin samanlaisia kuin aiemminkin; liukkaus, maaston epätasaisuus ja riittämätön turvallisuussuunnittelu muuttuneessa tilanteessa. Tämä taso ei ole hyväksyttävä. Tavoite kohti nollaa tapaturmaa säilyy edelleen. Vuoden 2020 välitavoite on työtapaturmataajuus alle viisi ja havaintojen määrä yli edellisen vuoden toteuman.

Vuoden varrella saamassamme palautteessa osa käytännöistämme koettiin epäselviksi tai puuttumiseksi urakoitsijoiden vastuualueeseen. Tämän perusteella toteutimme loppuvuoden aikana kehityshankkeen ”Kristallinkirkas raja”, jonka tavoitteena on kirkastaa tilaajan ja toimittajien työturvallisuusvastuut. Kantavana ajatuksena on, että lainsäädännön asettamat vastuut ovat tilaajalle ja toimittajalle selvät, ja vastuulliset tahot hoitavat omat velvoitteensa ilman yli- tai alikurottamista toisen vastuualueelle. Erikoisasiantuntija Karri Koskinen avaa jäljempänä tässä lehdessä hankkeen läpivientiä ja tavoitteita, kun suuntaamme uudelle vuosikymmenelle.

Kuten usein on todettu, asenne ja teot ratkaisevat ja kulttuurista kaikki lähtee. Kehitystä täytyy tehdä joka tasolla ja ottaa oppia parhaista käytännöistä. Fingridin johtoryhmä päätti vuoden 2019 viimeisessä kokouksessa parantaa edelleen yhtiön turvallisuuskulttuuria omalla panoksellaan ja toteuttaa yhdessä ”Hearts and Minds” -konseptin mukaisen työpajan. Työpajan tuloksena odotan aiempaa vahvempaa, ennakoivaa turvallisuuskulttuuria ja Fingridin TTT-johtamisjärjestelmän parempaa vaikuttavuutta.

Mitä sinä teet työturvallisuuden eteen uudella vuosikymmenellä?

Blogin kirjoittaja Timo Kiiveri toimii Fingridissä omaisuuden hallinnan johtajana. 

Lue lisää Fingridin työturvallisuuden toimintatavoista ja tavoitteista täältä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *