Search
Close this search box.

Pohjoismaissa sähkön isot hintaerot johtuvat erilaisista tuotantorakenteista

Jaa
Ero sähkön hinnassa Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä tasoittuu, kun Olkiluodon kolmosreaktori valmistuu. Lisääntyvä tuulivoimakin tuo tilanteeseen helpotusta.

Isot erot sähkön aluehinnoissa Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä ovat herättäneet jälleen runsasta keskustelua kesän aikana. Joinakin viikkoina sähkön tukkuhinta oli Suomessa jopa kaksinkertainen Ruotsiin verrattuna.

Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo, että aika ajoin suureksi venähtävät hintaerot johtuvat ennen muuta sähkön erilaisesta tuotantorakenteesta Pohjoismaiden välillä.

– Norjassa tuotanto on pääosin vesivoimaa, Ruotsissa taas vesi- ja ydinvoimaa. Molemmissa maissa sähkön hintaa painavat alas näiden tuotantomuotojen erittäin edulliset muuttuvat kustannukset. Hintaerot ovat erityisen suuria silloin, kun naapurimaissa on tarjolla runsaasti vesivoimaa suhteessa kulutukseen.

– Suomessa sen sijaan joudutaan usein turvautumaan myös kalliimpiin tuotantomuotoihin. Toisaalta olemme jo lähtökohtaisesti muuta Pohjolaa riippuvaisempi sähkön tuonnista. Aluehinnat Suomen ja Ruotsin välillä erkaantuvat silloin, kun maiden välinen sähkönsiirtokapasiteetti ei riitä siirtämään meille sähköä kysyntää vastaavasti, Ruusunen huomauttaa.

Olkiluoto 3:n myöhästymisellä iso vaikutus

Tilannetta Suomessa on pahentanut Olkiluodon kolmannen ydinreaktorin käyttöönoton viivästyminen yli vuosikymmenellä. Viivästymisestä aiheutunutta tuotannon vajetta ei ole voitu ottaa huomioon siirtokapasiteetin kehittämisessä, sillä siirtokapasiteettiin liittyviä suunnitelmia ja investointeja tehdään pitkällä 10–20 vuoden aikajänteellä. Suunnitelmien pohjana oli aikoinaan, että Olkiluoto 3 valmistuu suunnilleen ajallaan.

– Uuden ydinvoimalan viivästymisen vuoksi 1 600 MW:n tuotantoa vastaava määrä sähköä on jouduttu tuomaan viime vuosina muualta.

Suomen sähkömarkkinoihin vaikuttaa myös sähkön tuonnin romahtaminen Venäjältä. Tämä johtuu siitä, että Venäjä on alkanut tukea omaa sähkön tuotantoaan, mikä on nostanut sähkön hintaa Venäjällä.

– Kun sähkö on kotimaassa kalliimpaa, sitä ei kannata viedä muualle. Venäjän tuonnin romahduksesta johtuen Ruotsista on tuotava noin tuhatta megawattia vastaavalla teholla lisää sähköä, mikä on entisestään lisännyt hintaeroa Suomen ja Ruotsin välillä.

Ruusunen odottaa, että Olkiluoto 3:n valmistuminen tasoittaa sähkön aluehintojen eroja Suomen ja muun Pohjolan välillä.

Uuden ydinreaktorin tuoma 1 600 MW:n tuotantokapasiteetin lisäys on merkittävä suhteutettuna esimerkiksi Suomen ja Ruotsin väliseen siirtokapasiteettiin, joka on tuontisuunnassa tällä hetkellä noin 2 700 MW.

Olkiluoto 3:n käyttöönoton jälkeen Ruusunen odottaa tuulivoimakapasiteetin kasvua Suomessa. Vireillä on useita uusia tuulipuistoja ja puhutaan jo tuhansien megawattien tuulivoimakapasiteetista.

– Tuulivoiman lisääntyminen on hyvä asia, sillä se lisää sähkön tarjontaa Suomessa ja pienentää hintaeroa.

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *