Search
Close this search box.

Tekninen innovaatio kasvattaa tehokkaasti sähkön siirtokykyä

Jaa
Fingridissä tehdyn innovointityön tuloksena sähkön siirtokykyä pohjoisesta etelään pystytään kasvattamaan merkittävästi. Tekniikan nimi on rinnakkaiskompensointi.

Fingridissä tehdyn innovointityön tuloksena sähkön siirtokykyä pohjoisesta etelään pystytään kasvattamaan merkittävästi. Tekniikan nimi on rinnakkaiskompensointi, ja sen avulla saavutetaan satojen megawattien siirtokapasiteettilisäys nopeasti, kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Ratkaisusta hyötyy koko Suomi, sillä sen avulla pystytään varmistamaan Suomen säilyminen yhtenä sähkön tukkuhinta-alueena.

Yhteiskunnan sähköistyminen lisää erityisesti Etelä-Suomen sähköntarvetta samalla kun sähköntuotanto painottuu pohjoiseen. Sähkön ­tuotantorakenteessa tuulivoiman osuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Suomessa tuulivoima­tuotanto painottuu Pohjois-Suomeen, jolloin tarvitaan tehokasta sähkönsiirtoa pohjoisesta etelään.

Suomen sähköjärjestelmässä Keski-Suomen poikkileikkauksen läpi kulkee tällä hetkellä neljä vahvaa 400 kilovoltin voimajohtoa, joiden siirtokykyä parannetaan nyt rinnakkaiskompensoinnin avulla. Teknisesti Keski-Suomen poikkileikkauksen läpi siirrettävää sähkötehoa rajoittaa leikkauksen eteläpuolella sijaitsevien sähköasemien normaalin tilanteen jännitteen laatu ja vian jälkeinen jännitteen heilahtelu. Kehitystyön tuloksena kantaverkkoon lisätään konden­saattorit tukemaan verkon jännitettä ja näin pystytään nostamaan merkittävästi Keski-Suomen poikkileikkauksen siirto­kapasiteettia.

Uusi innovaatio ei kuitenkaan poista tulevien johtohankkeiden ja uusien sähköasemien rakentamistarvetta.

Lisätietoa: www.fingrid.fi

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *