Search
Close this search box.

Yhä tyytyväisempiä asiakkaita

Jaa
Tyytyväisyys Fingridin toimintaan on kasvanut kaikilla mittareilla, ja myös eri palvelujen yleisarvosanat ovat nousseet edelleen.

Asiakkaiden tyytyväisyys Fingridiin on kehittynyt edelleen hyvään suuntaan viime vuodesta, käy ilmi syksyllä tehdystä vuotuisesta tutkimuksestamme.

Erityisesti tyytyväisyys Fingridiin yhteystyöhaluisena ja -kykyisenä toimijana on kasvanut. Sen keskiarvo on nyt 4,1 (asteikko: 1 = onnistunut erittäin huonosti … 5 = onnistunut erittäin hyvin). Samaan keskiarvoon yltävät myös arviot asiakkaiden tasapuolisesta kohtelusta sekä aktiivisuudesta kansainvälisessä yhteistyössä. Heikoimmaksi onnistuminen koetaan kustannustehokkaiden ratkaisujen tekemisessä, mutta tulos 3,8 on sekin parempi kuin edellisissä tutkimuksissa.

Asiakkaista peräti 87 prosenttia on valmiita suosittelemaan Fingridin tapaa toimia asiakkaiden kanssa. Viime vuonna luku oli 82.

Fingridin tunnettuus on pysynyt lähes samalla tasolla kuin vuonna 2017.  Tunnettuudessa on eniten parannettavaa sähkönkäyttäjien ja sähkökauppiaiden keskuudessa.