Search
Close this search box.

Ympäristön puolesta

Jaa
Aurinkovoima on täysin päästötöntä sähköä, eli sen käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjä. Sähköauton latausmahdollisuus puolestaan kannustaa puhtaampaan liikkumiseen. Fingridillä on nyt molemmat.

Oman toimistotalon katolla sijaitseva aurinkovoimala on hyvä tapa saada käytännön kokemusta sähköjärjestelmästä, joka yleistyy koko ajan. Fingridin aurinkosähköjärjestelmä otettiin käyttöön joulukuussa.

Aurinkopaneelien hankinnasta vastanneen kiinteistöpäällikkö Timo Ristikankareen mukaan monet toimistokiinteistöt suunnittelevat hankkivansa katolleen voimalaitoksen. Rakennuttajalle tilanne on hyvä, sillä markkinoilla on useita aurinkopaneelivoimalaitoksia kokonaistoimituksena tarjoavia yrityksiä, ja kilpailu urakoista on aitoa. Monet alan yritykset ovat pieniä ja nuoria. Silti monelle on jo kertynyt hyviä referenssitoimituksia.
– Ennen hankintapäätöstä oli selvitettävä katon soveltuvuus rakentamiseen ja hankittava talon omistajan suostumus. Se ei ollut ongelma, koska kiinteistösijoittajat eivät halua olla hyvien hankkeiden esteenä, Fingridin turvallisuusyksikössä toimiva Ristikankare kertoo.

– Yritykset haluavat olla mukana torjumassa ilmastonmuutosta. Aurinkopaneelien hinnat ovat tulleet reilusti alaspäin. Voimalan etu on se, että sen käyttökustannukset ovat pienet sen jälkeen, kun se on otettu käyttöön, kertoo myyntipäällikkö Antti Lehmuskoski Fingridille järjestelmän toimittaneesta Solnet Green Energysta.

Lehmuskosken toimenkuva oli tällä kertaa tavallista monipuolisempi: hän osallistui paneelien sijoittelun suunnitteluun ja auttoi myös voimalan rakentamisessa toimistotalon katolla.
– Kannoin tavaroita paikoilleen. Konttorirotalla tuli ranteet kipeäksi!

Toimistotalot ovat joskus haastavia kohteita, sillä kaikki kattojen pienet tolpat eivät näy satelliittikuvissa, joita käytetään suunnitteluvaiheessa. Fingridin katollakin oli paljon talotekniikkaa, joten pientä muokkausta piti tehdä vielä paikan päällä.

Aurinkosähkö menee kiinteistössä Fingridin omaan kulutukseen. Suurin aurinkosähkön tuotto saadaan yleensä toukokuussa.

Syksyllä Fingrid teki toisenkin ympäristöteon. Sekä omille työntekijöille että vierailijoille on nyt parkkialueella tarjolla autopaikkoja, joissa voi ladata sähköauton.

 

Fingridin aurinkosähköjärjestelmä: 

  • Nimellisteho: 45 kWp
  • Tuotto vuodessa: n. 40 MWh
  • Katolla on 140 aurinkopaneelia, joiden koko on 2 x 1 metriä.

Sähköautopistokkeet:

  • 6 latauspistettä henkilökunnalle
  • 4 latauspistettä asiakkaille ja vierailijoille

 

Fingrid on edelläkävijä ja keskustelun avaaja omaa alaansa koskevissa aiheissa. Tässä juttusarjassa otamme osaa keskusteluun tuomalla esille sähköisiä uutuuksia ja ajankohtaisia ilmiöitä. Voit ehdottaa aihetta tälle sivulle sähköpostilla: viestinta@fingrid.fi.