Search
Close this search box.

Fingrid tutuksi ICT-alan opiskelijoille

Jaa
ICT-osaamisen tarve kasvaa energia-alan digitalisoitumisen myötä. Fingridin järjestämään ICT-iltapäivään kutsutut alan opiskelijat pääsivät kuulemaan ja kysymään, mihin kaikkeen informaatioteknologia yhtiön tekemisessä liittyy.
kujala-salo
”Toivomme työnhakijoiltamme aitoa joukkuehenkeä ja innostusta kehittää uutta.” Kehityspäällikkö Nina Kujala ja ICT-kehityspäällikkö Teemu Salo.

– Fingrid on tunnettu vahvasta sähkötekniikkaosaamisesta, mutta meillä on myös muita toiminnallemme kriittisiä osaamisia. ICT-osaaminen on yksi keskeisimmistä, kehityspäällikkö Nina Kujala korostaa.

Erityisesti ICT-alan opiskelijoille suunnattu tapahtuma keräsi Fingridin auditorion täyteen opiskelijoita eri korkeakouluista. Tilaisuudessa esiteltiin yhtiön eri yksiköiden ICT-työtä smart gridistä tietoturvaan, Datahub-hanketta sekä fingridiläisiä uratarinoita.

– Tällaisilla tapahtumilla ja kampanjoilla haluamme varmistaa, että Fingrid tunnetaan houkuttelevana työnantajana myös ICT-alalla, Kujala kertoo.

– Meillä pääsee tekemään mielenkiintoisia ja yhteiskunnalle tärkeitä tehtäviä esimerkiksi tietoturvan ja ICT-kokonaisarkkitehtuurin parissa. Työ Fingridissä myös kansainvälistyy nopeasti. Eurooppa yhdentyy sähköalalla, ja pohjoismaista yhteistyötä on tehty jo pitkään.

Vastuullisten kesätyöpaikkojen aatelia

Fingrid voitti vuoden 2015 Vastuullinen kesäduuni -kampanjan suurten organisaatioiden sarjan. Myös tänä vuonna (2016) yhtiö oli tiukasti kärjessä. Erityisesti Fingridissä iloitaan siitä, että yhtiö sai kaikkien yritysten joukossa parhaan arvosanan kohdassa, jossa mitataan vastuuta kesätyöntekijöistä huolehtimisesta.

Tänä vuonna kesätyöntekijöitä oli töissä noin 40,  joista seitsemän ICT-tehtävissä. Tulevina vuosina kesätyöpaikkojen määrä kasvaa entisestään. Merkittävää on, että moni kesätyöntekijä palaa taloon opinnoista valmistuttuaan.

– ICT-osaamisen tarve kasvaa energia-alan digitalisoitumisen myötä. ICT ei ole enää mikään eriytynyt osastonsa, vaan liittyy kaikkeen toimintaamme ja palveluihimme, ICT-kehityspäällikkö Teemu Salo painottaa.

– Haluamme lisätä Fingridin tunnettuutta alan työnantajana ja laittaa sanaa eteenpäin myös opiskelijoiden keskuudessa. Nuori opiskelija voi muutaman vuoden päästä olla kova asiantuntija.

opiskelijat
Iltapäivän luennot antoivat tuhdin tietopaketin Fingridin ICT-tekemisestä. Haaga-Heliassa järjestelmäasiantuntijoiksi opiskelevat Alex Fredriksson (kesk.), Lasse Aarninsalo (oik.) ja Teemu Pasuri (vas.) jatkoivat keskustelua Fingridin asiantuntijoiden kanssa myös esitysten tauoilla. Kaikki kolme pitivät Fingridiä hyvänä ehdokkaana tulevaisuuden työpaikaksi. ”En tuntenut juuri lainkaan etukäteen Fingridin bisnestä, nyt selvisi miten paljon täälläkin on ICT-ammattilaisia monenlaisissa tehtävissä. Minua kiinnostavat varsinkin tietoturva-asiat”, Alex Fredriksson sanoi. Tulevaisuuden työyhteisöönsä Alex toivoo reiluja työkavereita ja hyvää työilmapiiriä. ”Myös jatkuva kehittyminen ja oppiminen omassa työssä on tärkeää”, Lasse Aarnin-salo korosti.
pohjola
Veera Pohjola opiskelee toista vuotta tieto- ja viestintätekniikkaa Metropoliassa. Toiveissa on vaihteleva työ, johon sisältyy sekä itsenäistä työtä että tiimityöskentelyä. ”Varsinkin tietoverkot, avoin data ja IoT (Internet of Things eli esineiden internet) kiinnostavat. Toivon, että tulevassa työpaikassani on rento ilmapiiri ja työhyvinvointiasiat kunnossa. Voisin hyvinkin ajatella tulevaisuudessa hakevani Fingridiin töihin.”
westermark
”Iltapäivä avasi tosi hyvin Fingridin liiketoimintaa”, Haaga-Heliassa järjestelmäasiantuntijaksi opiskeleva Marcus Westermark kiitteli. Täällä tunnutaan ottavan huomioon myös työntekijöiden mielipiteet – se on iso plussa.