
Aurinko- ja tuulivoiman suuri osuus vaatii toimia verkon stabiiliuden varmistamiseksi
Aurinko- ja tuulivoiman osuus energiantuotannosta yleistyy nopeasti ja aiheuttaa uusia haasteita sähköjärjestelmän tekniselle toimivuudelle.
Aurinko- ja tuulivoiman osuus energiantuotannosta yleistyy nopeasti ja aiheuttaa uusia haasteita sähköjärjestelmän tekniselle toimivuudelle.
Jatkuvasti päivittyvä infosivu sähköjärjestelmän tilasta kiinnostaa kuluttajia. Sivu perustuu Fingridin avoimeen dataan, joka mahdollistaa myös uusien sovellusten kehittämisen.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridissä panostetaan rohkeaan esihenkilötyöhön, jossa avoimuus ja vuorovaikutus ovat tärkeitä työkaluja. Onnistunut esihenkilötyö tukee työntekijöiden niin sanotussa oman työn toimitusjohtajuudessa ja tavoitteiden saavuttamisessa, mutta sillä vaikutetaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainoon ja työntekijöiden hyvinvointiin.
Fingridin Kantaverkkopäivässä kerrottiin lähivuosien investoinneista sekä tarkasteltiin verkon rakentamisen ja kunnossapidon turvallisuuden tekijöitä. Tilaisuudessa Fingrid myös palkitsi kantaverkkotoiminnassa ansioituneita yhteistyökumppaneitaan.
Fingrid voitti Vuoden Tuulivoimateko 2021 -kilpailun kiitokseksi pitkäjänteisestä työstään Suomen tuulivoiman kehityksen kumppanina. Paljon on saatu aikaan, mutta tehtävää riittää vielä vuosiksi eteenpäin.
Vuonna 2025 Suomen ja Ruotsin välille valmistuu uusi vaihtosähköyhteys, Aurora Line. Samalla Fingrid vahvistaa Suomen sisäistä sähköverkkoa rakentamalla johtolinjan pohjoisesta etelään.
Yhtenäinen ja puhtaaseen sähkön tuotantoon perustuva eurooppalainen sähkömarkkina edellyttää maiden välisiä rajasiirtoyhteyksiä, joita Suomessa ylläpitää ja kehittää Fingrid. Johtaja Jussi Jyrinsalon mukaan kilpailu ja sähkön vapaa liikkuvuus rajojen yli alentavat sähköenergian hintaa, mutta mikään maa ei jatkossa pysty yksin ja jatkuvasti tuottamaan edullista sähköä.
Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikkö alkaa vihdoin täydentää Suomen sähköntuotantoa. Mitä uuden ydinvoimalan käyttöönotto tarkoittaa sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ja omavaraisuuden kannalta?
Vastaajana Fingridin vanhempi asiantuntija Minna Laasonen.
Kantaverkko on rakennettu useiden vuosikymmenten aikana. Laitekanta koostuu hyvin erilaisista ja eri-ikäisistä laitteista sekä rakenteista, joiden on pysyttävä toimintakuntoisina koko elinkaarensa ajan. Korkea siirtovarmuus varmistetaan verkon pitkäjänteisellä kunnossapidolla myös tuleville sukupolville.
Säännöllinen järjestelmien testaaminen ja käytännön harjoittelu eri toimijoiden kanssa ylläpitää kriisivalmiutta. Esimerkiksi sähköverkon isossa toimintahäiriössä muun muassa tiedonvälitys on ensiarvoisen tärkeää.
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.