
Työn riskien arviointi auttaa ehkäisemään tapaturmat
Työn riskien arvioinnissa pilkotaan työ pieniin osiin ja pohditaan, kuinka työtehtävä on turvallista suorittaa. Fingrid edellyttää työmaillaan riskien arviointien tekemistä.

Työn riskien arvioinnissa pilkotaan työ pieniin osiin ja pohditaan, kuinka työtehtävä on turvallista suorittaa. Fingrid edellyttää työmaillaan riskien arviointien tekemistä.

Olemme riippuvaisia sähköstä ja vedestä. Jos näiden jakelu jostain syystä estyy, olisi hyvä pärjätä kolme vuorokautta ilman yhteiskunnan apua. Tarvikkeiden lisäksi tarvitaan taitoja, joita esimerkiksi partiolaiset oppivat ihan tavallisessa toiminnassaan.

Myrskyt ja metsäpalot voivat aiheuttaa väliaikaisia häiriöitä sähkönjakeluun, mutta tilanne korjaantuu nopeasti, viimeistään 24 tunnin sisällä.

Fingridille on myönnetty tietoturvasertifikaatti, joka on tärkeä apuväline tietoturvan tason määrittelyssä. Toiminta on kuitenkin jo pitkään ollut lähes vaatimusten mukaista.

Turvallisuusvalvoja huolehtii, että työskentely voimajohtorakennustyömaalla sujuu ilman haavereita.
”Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat ehdottomasti tärkeimmät asiat turvallisuudessa. Työntekijällä pitää olla oikeat varusteet, tiedot ja osaaminen turvalliseen työskentelyyn”, toteaa turvallisuusvalvoja Lauri Tolpanniemi.

Fingridissä työturvallisuus on jatkuvassa tarkastelussa. Sitä kehitetään yhdessä palvelutoimittajien kanssa. ”Töistä täytyy päästä terveenä kotiin. Siksi tavoitteemme on nolla tapaturmaa”, johtaja Timo Kiiveri Fingridistä sanoo.

Enersense PN on vienyt työturvallisuusasiaa aktiivisesti eteenpäin muun muassa Fingridin Mieti ennen kuin toimit -kampanjan videoiden avulla. Toimialajohtaja Joni Parkkinen ja työmaapäällikkö Tomi Salonen kertovat, miten heillä ylläpidetään tärkeää

Viime vuonna Fingridin työkohteissa tehtiin ennätykselliset 1,86 miljoonaa työtuntia, mikä selittyy investointihankkeiden suurella määrällä. Vakavien työpaikkatapaturmien määrä väheni huomattavasti ja työtapaturmataajuus laski hieman.

Fingridin Ulvilan sähköaseman muuntajan suoja-altaalle on valmistunut uudentyyppinen Liekkiloukku-kansiratkaisu, joka on innovatiivinen tapa tukahduttaa onnettomuuksista ja vahingoista johtuvat nestepalot.

Fingrid käynnisti keväällä hankkeen, jonka päämääränä on parantaa korkealla työskentelyn turvallisuutta sähköasemilla. Tavoitteena on löytää koekiivettävistä rakenteista kehityskohteita ja löytää hyviä käytäntöjä korkealla työskentelyyn.