Search
Close this search box.

Kilpajuoksu asiakkaista kiihtyy sähkömarkkinoilla

Jaa
Kilpailu asiakkaista ja kannattavuuden parantaminen ajavat sähköyhtiöitä yhteistyöhön. Sähkönmyynnin vähittäismarkkinoille on syntynyt yritysjärjestelyjen kautta useita uusia valtakunnallisia toimijoita, kun paikalliset sähköyhtiöt ovat yhdistäneet myyntiyhtiönsä. Lisää sähköalan keskittymisiä on odotettavissa.

Pääasiassa kuntaomisteisia sähköyhtiöitä on Suomessa tällä hetkellä noin 70. Markkinat ovat pysyneet pitkään staattisina, vaikka kilpailu vapautui jo 20 vuotta sitten.

Nyt alalla käy kuhina. Sähköyhtiöt ovat yritysjärjestelyjen kautta löytäneet toisensa tai myyneet osuuksiaan kansainvälisille pääomasijoittajille. Erilaisia yhdistymisiä ja liiketoimintajärjestelyjä kirittää kiristynyt kilpailu asiakkaista sekä tarve parantaa liiketoiminnan kannattavuutta.

– Arvioni mukaan Suomessa on vuonna 2025 enää 40 sähköyhtiötä, joista viisi suurinta jakaa 70 prosenttia markkinoista, näkee Lumme Energian hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.

Lumme Energia syntyi pari vuotta sitten, kun Suur-Savon Sähkö ja Etelä-Savon Energia (ESE) yhdistivät myyntitoimintansa. Tänä vuonna ESE myi osakkeensa Suur-Savon Sähkölle.

Tykkyläisen mukaan yhdistymisellä on jo lyhyessä ajassa saavutettu toivottuja tavoitteita.

– Kannattavuus on parantunut. Asiakasmäärä on kasvussa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, Tykkyläinen sanoo.

Maakuntien vastaisku

Lumme Energian lisäksi Savossa on ollut muutenkin säpinää sähkömarkkinoilla. Savon Voima, Kuopion Energia, Jyväskylän Energia ja Lappeenrannan Energia yhdistivät sähkömyyntinsä, aurinkoenergiapalvelunsa ja sähköisen liikenteen palvelunsa tammikuussa 2019. Syntyi Väre.

– Tavoittelemme suuruuden ekonomian myötä kustannustehokkuutta ja siten kilpailukykyisyyttä sekä leveämpiä hartioita uusien palvelujen kehittämiseen ja valtakunnallisen brändin rakentamiseen, sanoo Väreen myyntijohtaja Satu Kuusinen.

Pohjois-Suomessa puolestaan Loiste ja Energiapolar ovat yhdistäneet sähkönmyyntinsä vuoden alussa. Loiste perustettiin vuonna 2013, kun Kajaani ja Sotkamon kunta ostivat Suomen E.ON:in liiketoiminnan. Tämän vuoden toukokuussa energiakonserni myi 33,9 prosenttia omistuksestaan kansainvälisille pääomasijoittajille eli ruotsalaiselle Infranodelle ja ranskalaiselle Mirovalle.

– Pienensimme näin liiketoiminnan riskiä, mutta haluamme säilyttää edelleen kuntien ohjaus- ja pääomavallan. Haluamme olla vahva maakunnallinen toimija, joka yhdistää samalla arvopohjalla operoivia yhtiöitä, sanoo Loiste-konsernin toimitusjohtaja Reino Huusko.

Yhteisessä arvopohjassa korostuu hänen mukaansa yhdessä tekeminen ja halu luoda uusia työpaikkoja ja osaamiskeskuksia maakuntiin. Yhdistymisellä saadaan enemmän muskeleita käyttöön kilpailtaessa valtakunnallisista asiakkaista sekä synergiaa käytännön prosesseihin, kun ict- ja tietojärjestelmiä voidaan yhdistää.

– Kansainvälisen omistajuuden myötä olemme saaneet myös lisää ammattimaista osaamista strategia- ja hallitustyöhön, Huusko sanoo.

Suurempia kokonaisuuksia ja kansainvälisiä toimijoita

Tuorein tulokas yhdistymiskehityksessä on Lahti Energian, Oulun Energian, Oulun Sähkömyynnin osakkaiden, Oulun Seudun Sähkön, Pori Energian ja Vantaan Energian päätös yhdistää sähkönmyyntinsä. Yli 400 000 asiakkaan uusi yritys on alan toiseksi suurin toimija Suomessa.

Markus Tykkyläinen uskoo, että sähkön vähittäismyynnin tulevaisuus on vääjäämättä entistä suurempien kokonaisuuksien välistä kilpailua.

– Vaikka kuntaomisteisissa energiayhtiöissä halutaankin säilyttää omistus, ulkoiset paineet ja resurssien riittämättömyys pakottavat yritysjärjestelyihin. Niitä ei kannata nähdä uhkana vaan mahdollisuutena, hän sanoo.

Hän arvioi myös, että Suomessa on paljon integroituneita, monella toimialalla toimivia energiayhtiöitä, joissa liiketoimintaa katsotaan kokonaisuutena eikä raportoida esimerkiksi sähkön vähittäismyyntiä erillisenä liiketoimintana.

– Tällöin yksittäisten liiketoimintojen ongelmat eivät tule esille, hän sanoo.

Omistajien kasvava ymmärrys liiketoiminnan kannattavuudesta, asiakkaiden lisääntyvät vaatimukset sekä sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä datahub pakottavat alaa uudistumaan radikaalisti.

– Kansainvälisiä pääomasijoittajia kiinnostavat infrastruktuuritoiminnot. Kun datahub otetaan käyttöön, on hyvin todennäköistä, että markkinoillemme tulee mukaan sellainen kansainvälinen toimija, joka on digitalisaatiossa huomattavasti pidemmällä kuin paikallinen kenttämme, Tykkyläinen ennustaa.

 

GALLUP

Mikä on yrityksenne merkittävin lähiajan tavoite? Missä yrityksenne on vuonna 2025?

 

Satu Kuusinen myyntijohtaja, Väre ja Juha Keski-Karhu toimitusjohtaja, Väre
Satu Kuusinen myyntijohtaja, Väre ja Juha Keski-Karhu toimitusjohtaja, Väre

Väre:

”Tämä vuosi on ollut meille liiketoiminnan haltuunoton ja uuden toiminnan rakentamisen aikaa. Uudet myyntikanavat, uusmyynnin hyvä kehitys ja uudet digitaaliset palvelut ovat tästä hyviä esimerkkejä. Verkkokauppamme ja mobiilisovelluksemme kehittyvät vauhdilla.

Väreen visio on tulla Suomen halutuimmaksi kokonaisvaltaisten energiapalvelujen tarjoajaksi. Haluamme mahdollistaa asiakkaillemme modernin ja kestävän tavan elää, liikkua ja harjoittaa bisnestä.”

 

Tapo Lehtoranta, toimitusjohtaja ja Markus Tykkyläinen, hallituksen puheenjohtaja, Lumme Energia
Tapo Lehtoranta, toimitusjohtaja ja Markus Tykkyläinen, hallituksen puheenjohtaja, Lumme Energia

Lumme Energia:

”Kehitämme sähkön vähittäismyynnin rinnalla nyt paljon muita uusia palveluita, joita ovat esimerkiksi aurinkoenergian vahvistaminen ammattimaiseksi osaksi energiakenttää ja sähköisen liikenteen latauspalvelut kuluttajille ja taloyhtiöille.

Vuoteen 2025 tultaessa Lumme Energia on mennyt konsolidaatiossa pari askelta eteenpäin. Olemme sekä yhteistyökumppani että sijoituskohde. Toimitusjohtajan tehtävänä on taata, että yritys on joka päivä myyntikunnossa.”

 

Reino Huusko, toimitusjohtaja, Loiste-konserni
Reino Huusko, toimitusjohtaja, Loiste-konserni

Loiste-konserni:

”Sähkönmyynnissä kehitämme asiakkaillemme entistä parempia palveluja sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Vuonna 2025 tavoitteemme on olla puolen miljoonan asiakkaan palveluyhtiö, joka myy sähkötuotteiden lisäksi asumiseen, kiinteistöjen ylläpitoon ja elämänhallintaan liittyviä palveluja.”

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *