Search
Close this search box.

Sähkömarkkinatoimikunnan tavoite on alan kehittäminen

Jaa
Fingridillä on kolme asiakastoimikuntaa, jotka toimivat yhdyssiteenä Fingridin ja eri asiakasryhmien edustajien välillä. Sähkömarkkinatoimikunnan väistyvä puheenjohtaja Tero Karhumäki kertoo toimikuntatyön mahdollisuuksista.

Keski-Suomessa, Jämsässä sijaitseva Kuoreveden sähkö on pieni sähköyhtiö, joka panostaa toimitusvarmaan jakeluverkkoon ja hiilidioksidivapaaseen sähköenergiaan. Sen toimitusjohtaja Tero Karhumäki on ollut viimeiset kolme vuotta Fingridin sähkömarkkinatoimikunnan jäsen.

Jokaisen jäsenen kausi on kolmevuotinen, ja tilalle valitaan vastaavan asiakasryhmän edustaja.
Viimeisen vuoden ajan Karhumäki on toiminut sähkömarkkinatoimikunnan puheenjohtajana.

”Yleensä Fingrid kutsuu puheenjohtajaksi jonkun, joka on ollut ollut toimikunnassa jo pari vuotta. Jokainen toimikunnan jäsen varmasti pyrkii antamaan oman panoksensa sähkömarkkinoista käytävään keskusteluun. Toimikunta hakee ratkaisuja alan ongelmiin ja jalostaa keskustelua. Sen tavoite on selkeästi alan kehittäminen”, Karhumäki sanoo.

Hän muistuttaa, että toimikunta ei tee päätöksiä, eikä siellä käyty keskustelu velvoita Fingridiä mihinkään.

”On tärkeää, että keskustelumme huomioidaan ja esiin tuomamme näkemykset vaikuttavat päätöksentekoon. Sähkömarkkinoista keskustellaan usealla foorumilla, ja toivoisin että niissä esitetyt ja toistetut näkemykset vaikuttaisivat päätöksentekijöihin nykyistä enemmän. Muutenhan tällainen toimikuntatyöskentely olisi turhaa. Jokainen, joka antaa aikaansa ratkaisujen hakemiseen, varmasti toivoo, että toimikunnalla on vaikutusta ja että Fingrid kuulee näkemyksiämme.”

Ilmastokriisin ja Ukrainan sodan vaikutukset energiamarkkinoihin aiheuttavat ennennäkemättömiä haasteita koko Euroopassa.

”Sotaan ei voi tottua, mutta vähitellen alamme yhdessä löytää ratkaisuja energiakriisiin. Olen erityisen huolestunut siitä, että sähköntuotannolle esitetään kattohintaa samalla kun sähköntarve kasvaa valtavasti. Nyt pitäisi päinvastoin kannustaa tuottajia parantamalla investointiedellytyksiä. Tämä ei tule olemaan viimeinen vaikea talvi, vaan tarvitsemme lisää tuotantoa ja kulutusjoustoa”, Karhumäki toteaa.

Fingridin kolme asiakastoimikuntaa

Fingridin asiakastoimikunnat ovat neuvottelukunta, sähkömarkkinatoimikunta ja kantaverkkotoimikunta.

Jokaisessa on 8–12 jäsentä, jotka edustavat eri asiakasryhmiä: sähkön tuottajia, jakelijoita, käyttäjiä, myyjiä ja muita sähkömarkkinatoimijoita.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *