Tuulivoimasta on tullut merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Suomessa tuulivoimaan investoidaan yli tuhat megawattia vuodessa ja yhdessä Olkiluoto 3:n käynnistymisen kanssa Suomi on saavuttamassa vuositason sähköomavaraisuuden jo vuonna 2023.

Tuulivoimaan investoidaan todella hurjasti myös muissa maissa. Kaikkialla esitetään kysymys: ”Mistä saadaan sähköä silloin, kun ei tuule?”. Valtavia tuulivoimantuotannon vaihteluita ei ole järkevää eikä kustannustehokasta tasapainottaa kansallisesti kunkin maan omilla resursseilla. Ratkaisuna ovat viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana kehitetyt kansainväliset sähkömarkkinat, joiden ohjaamana sähkö siirtyy maiden välillä tehokkaasti sähkönsiirtoyhteyksiä pitkin. Markkinamekanismi tuo sähköjärjestelmän toimintaan toimitusvarmuutta ja tehokkuutta. Samalla se sitoo Itämeren alueen maat yhä tiukemmin yhteen. Olemme jo tänään toisistamme riippuvaisia ja tämä riippuvuus on nyt siis vahvassa kasvussa. Suomen onnistuminen omissa ilmastotavoitteissaan riippuu suuresti myös naapurimaiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Sähköjärjestelmien kansainvälinen keskinäisriippuvuus ei itse asiassa ole uusi asia: suurten ydinvoimayksiköiden rakentaminen ja käyttäminen käyttövarmuutta vaarantamatta on aiemminkin ollut mahdollista kytkemällä pienemmät kansalliset sähköjärjestelmät suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tästä on Suomikin suuresti hyötynyt ja hyötyy myös jatkossa osana pohjoismaista sähköjärjestelmää, joka pystyy käyttövarmasti vastaanottamaan selvästi suurempia ydinvoimayksiköitä kuin Suomi yksin. Sama pätee myös Ruotsiin. Suurten tuotantoyksiköiden ohella suuritehoiset tasavirtayhteydet Pohjoismaista Manner-Eurooppaan ja Brittein saarille tarvitsevat tuekseen koko pohjoismaisen sähköjärjestelmän häiriönsietokyvyn.

Sähköön ja energiaan liittyvät perinteisesti vahvat kansalliset intressit. Luotetaanko siihen, että naapurista saa sähköä tiukassakin paikassa? Tai sinne saa viedä sähköä ilman rajoituksia? Onko järkevää siirtää sähköä meiltä naapurimaahan, jossa on korkeampi sähkön hinta, jolloin sähkön hinta omassa maassa nousee? Itämeren alueen energiayhteistyötä on jatkossa tehtävä aidossa luottamuksen hengessä. Sen sijaan, että keskitytään vain oman maan sisäisiin asioihin, on ymmärrettävä omien toimenpiteiden vaikutukset naapurimaihin. Ja ymmärrettävä, että pidemmässä juoksussa kaikki hyötyvät tästä luottamuksesta ja yhteistyöstä.

Tätä kirjoitettaessa sähkön vapaan liikkuvuuden taivaalla leijailee mustia pilviä. Eteläisen Ruotsin sähköverkon ongelmat heijastuvat Suomeen siten, että Ruotsin kantaverkkoyhtiö rajoittaa sähkön vientiä Suomesta Ruotsiin. Suomalaiset markkinatoimijat ovat asiasta erittäin huolissaan. He kokevat rajoituksen yhteisten eurooppalaisten periaatteiden vastaiseksi. Luottamus markkinoihin ja ennakoitavuus ovat ensiarvoisia markkinatoimijoille, jotta investoinnit ilmastoneutraalin energiajärjestelmän saavuttamiseksi voivat toteutua. Markkinatoimijat odottavat, että he voivat luottaa alueelliseen infrastruktuuriin – kokonaisuudessaan. Tässä tapauksessa viranomaiset määrittelevät toiminnan oikeellisuuden sääntelyn näkökulmasta ja kantaverkkoyhtiöt pyrkivät keskenään löytämään ratkaisuja käytettävissä olevan siirtokapasiteetin lisäämiseksi.

Siirtoyhteydet ja sähkömarkkinat yhdistävät toisiinsa erilaisista lähtökohdista rakennetut kansalliset energiajärjestelmät. Muilta osin maiden energiapolitiikat ovat kuitenkin edelleen hyvin kansallisia. Energiapolitiikkaa tehdessään maat tuskin edes huomaavat vahvoja keskinäisriippuvuuksia. Onko tämä riittävää vai voisiko yhteistyöllä saavuttaa jotain suurempaakin? Voisivatko maat saavuttaa omat ilmastotavoitteensa paremmin, jos energiastrategiat tunnistaisivat riippuvuudet? Vai mennäänkö edelleen kansallisilla malleilla ja toivotaan, että kaikki toimii?

 

Jukka Ruusunen

toimitusjohtaja, Fingrid

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *