Search
Close this search box.

Kantaverkon voimajohdot ilmakuvataan kesällä

Jaa
Fingrid toteuttaa voimajohtojen ilmakuvaukset tulevana kesänä. Kuvattavana on noin 12 000 kilometriä voimajohtoja; näin laajamittaista kuvausta kantaverkolle ei ole aiemmin tehty. Loput, runsaat 2 000 kilometriä on kuvattu jo aiemmin.

Ilmakuvauksin päivitetään verkon dokumentaatio ajan tasalle, ja voidaan arvioida verkon kuntoa sekä suunnitella tulevia töitä. Kun suunnitellaan uusia johtoja vanhojen rinnalle, aineiston perusteella pystytään jo varhaisessa vaiheessa arvioimaan, kannattaako suunnittelua kyseiseen paikkaan jatkaa.

Lisäksi ilmakuvauksien avulla kartoitetaan kasvusto ja arvioidaan esimerkiksi, onko reunavyöhykepuusto niin pitkä, että on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Kun omaisuustiedot ovat ajan tasalla, pystytään tekemään parempia päätöksiä ilman erillisiä maastokäyntejä.
Ilmakuvauksista saatava materiaali käsittää esimerkiksi mittatarkat, pystyt ilmakuvat eli ortokuvat, laserkeilausaineiston erilaisten analyysien tekemiseen sekä yksityiskohtaiset rakenteiden tarkastuskuvat.

Helikopterilla toteutettavat ilmakuvaukset alkavat viimeistään toukokuussa ja kestävät syyskuulle saakka. Tiedotamme aikatauluista tarkemmin kevään ja kesän aikana. Seuraa Fingridin verkkosivuja.

Tutustu Fingridin kantaverkon kunnossapitoon tarkemmin täällä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *