Search
Close this search box.

Aurinkopaneeleilla energiaa omalta katolta

Jaa
Energiaselvityksen ja alkuperätakuun palvelupäällikkö Kaija Niskalan omakotitalon katolla komeilee aurinkopaneeleja, jotka tuottavat sähköä oman tarpeen lisäksi muillekin.

 

Sähkön tuottajaksi ryhtyminen oli Kaija Niskalan perheelle helppo ratkaisu. He olivat kiinnostuneita näkemään, miten aurinkopaneelit toimivat Etelä-Suomen oloissa, ja kuinka paljon ne tuottavat sähköä.

Perheen omakotitalon katolle asennettiin 24 aurinkopaneelista koostuva järjestelmä toukokuussa 2016 avaimet käteen -periaatteella. Paneelien teho on yhteensä noin 6 kilowattia. Sähkön myyntiyhtiöltä hankittuun valmispakettiin kuului kokonaistoimitus suunnittelusta käyttöönottoon asti.

– Asennuspalvelu sisälsi tarpeelliset ilmoitukset sähkönjakeluyhtiölle taloomme asennetusta sähköntuotantoyksiköstä. Teimme sähkönmyyjän kanssa sopimuksen siitä, että he ostavat ylijäämäsähkön silloin, kun sähköntuotanto ylittää oman kulutuksen.

Oman tuotantolaitoksen käyttöönoton jälkeen perheen uusiutuvan sähkön osto verkosta on vähentynyt. Aurinkopaneelit tuottivat sähköä ensimmäisen vajaan vuoden aikana 2,5 megawattituntia. Sähköntuotanto keskittyi luonnollisesti kesäaikaan, marras- ja joulukuussa laite tuotti vain hyvin vähän sähköä. Tuotetusta sähköstä myytiin verkkoon 1,3 megawattitunnin verran. Perheen omakotitalon sähkön kulutus on noin 23–24 megawattituntia vuodessa.

Ostosähkön väheneminen

– Yllätyimme siitä, että aurinkopaneelit tuottivat sähköä myös silloin, kun aurinko ei varsinaisesti paistanut. Talvella paneelit ovat tuottaneet sähköä pieniä määriä auringon paistaessa.

Kaija Niskala yllättyi myös sähköntuotannon vaihtelusta.

– Tuotanto on ollut yllättävän vaihtelevaa tuntitasolla. Tämä on jännä kokeilu, on mielenkiintoista seurata, kuinka paljon tuotamme itse sähköä ja vielä päästöttömästi.

Tuntivaihtelu

Paneelien käyttö ja sähkön jakelu sujuvat helposti.

– Ylijäämäsähkö siirtyy automaattisesti verkkoon. Sähkönmyyjä maksaa erikseen suoraan tuotetusta sähköstä, jonka olemme heille myyneet. Uskomme, että paneelit tulevat tuottamaan ja maksamaan itsensä takaisin, mutta kyllä tämä on tällainen pidemmän aikavälin ratkaisu.

7 faktaa aurinkopaneeleista
  • Aurinkopaneelin aurinkokenno on puoli­­johde­komponentti, jonka toiminta perustuu valo­sähköiseen ilmiöön.
  • Kennot ovat piipohjaisia tai ohutkalvotekniikkaan perustuvia.
  • Käyttöikä on noin 30–50 vuotta.
  • Omakotitaloihin asennetaan tavallisesti 2–15 kilowatin kokoisia aurinkojärjestelmiä.
  • Energiantuotantoon vaikuttavat muun muassa paneelien asennuskulma ja suuntaus sekä puhtaanapito.
  • Järjestelmätoimittajia on useita, joten kilpailutus on suositeltavaa.
  • Käyttövalmiin aurinkopaneelipaketin hinta on noin 6 000–8 500 euroa.

Lähteet: Wikipedia ja YLE / Kuningaskuluttaja