
Todennäköisyyslaskentaa tehonriittävyystarkasteluun
Menneenä talvena on otettu käyttöön todennäköisyyspohjaiseen simulaatioon perustuva menetelmä, jota on hyödynnetty jo aiemmin pidemmän aikavälin tehonriittävyystarkasteluissa.
Menneenä talvena on otettu käyttöön todennäköisyyspohjaiseen simulaatioon perustuva menetelmä, jota on hyödynnetty jo aiemmin pidemmän aikavälin tehonriittävyystarkasteluissa.
Sähkönsiirron kantaverkkoyhtiö Fingrid rakentaa alustaa puhtaalle sähköjärjestelmälle, jotta uusiutuva energia siirtyy sujuvasti kansalaisten ja teollisuuden ulottuville. Tehtävä on mitä vastuullisin ja niin on myös tapamme toimia.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 7.3.2020.
Kun kansainväliset ilmastosopimukset ohjaavat etsimään keinoja hiilidioksidipäästöjen minimoimiseen, on sähköntuotannosta vapautuvan hiilidioksidin määrä monia tahoja kiinnostava tieto.
Nopea taajuusreservi FFR (Fast Frequency Reserve) on keväällä 2020 käyttöön tuleva pohjoismainen reservituote.
90 vuoden ajan Suomen kantaverkko on kasvanut ja vahvistunut, mutta myös kehittynyt voimakkaasti. Uudet innovaatiot ovat parantaneet suuresti sekä siirtokykyä että käyttövarmuutta. Varsinkin viime vuosikymmeninä kehittynyt teknologia ja modernit menetelmät ovat tuoneet merkittävää hyötyä koko kansantaloudelle sekä sujuvoittaneet toimintaa monin tavoin.
Maaliskuun 1. päivänä koettiin merkittävä virstanpylväs eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla. Tällöin tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun päivänsisäinen jatkuva kaupankäynti Suomen ja Ruotsin välillä alkoi ELBAS-tuotteella. Samalla kun jatkuva kaupankäynti starttasi, Fingrid myös poisti rajasiirtomaksut pohjoismaisilta siirtoyhteyksiltään.
Fingridin kantaverkon omaisuuden hallinta on kansainvälisesti arvioituna maailman huippuluokkaa. Oikea-aikaiset ja oikein mitoitetut investoinnit pitävät kantaverkon erinomaisessa toimintakunnossa. Investointeja tehdään noin 100–150 miljoonalla eurolla vuodessa.
Fingridin verkkokartta on valmistunut. Verkkokartta tarjoaa perustiedot Fingridin ja asiakkaiden sähköverkoista ja toimii kätevänä muistiinpanovälineenä maastotyössä.
Fingrid on aktiivisesti yhteydessä eri sidosryhmiin kysyäkseen mielipiteitä toimintansa onnistumisesta. Viimeiset tulokset ovat hyvinkin positiivisia, kirjoittaa toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. JULKAISTU 23.11.2018
Kantaverkkoyhtiönä Fingridillä on keskeinen rooli Suomen sähköistäjänä. Kuluneena vuonna 2017 Fingrid jatkoi kantaverkon kehittämistä tulevaisuuden sähköjärjestelmää varten. Lue Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen katsaus viime vuoteen ja tutustu myös tänään julkaistuun vuosikertomukseen: annualreport.fingrid.fi
JULKAISTU 20.3.2018.
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.