
Havupuiden viljely täydentää voimalinjamaiden käyttöä
Heikki Puputti on kuusifarmari, joka viljelee puita Eurassa, Köyliössä ja Säkylässä. Osa Puputin puista ja koristehavuista kasvaa myyntikuntoon Olkiluotoon kulkevien voimalinjojen alla.

Heikki Puputti on kuusifarmari, joka viljelee puita Eurassa, Köyliössä ja Säkylässä. Osa Puputin puista ja koristehavuista kasvaa myyntikuntoon Olkiluotoon kulkevien voimalinjojen alla.

Maanomistajat liittyvät monessa kohtaa voimajohtojen suunnittelu- ja rakentamisprosessiin. Heillä on vaikutusmahdollisuuksia alkaen ympäristövaikutusten arvioinnin YVA-menettelystä aina rakentamiseen ja johtoalueen kasvustonkäsittelyyn asti. Rakentamisen tahti kiihtyy, mutta Fingrid ei tingi ympäristö- ja luontoarvoistaan, kirjoittaa siirtokapasiteetin varmistamisesta vastaava johtaja Timo Kiiveri,

Metsälinjan voimajohtotyömaalla valvojana työskentelevän Risto Uusitalon päivät pitävät sisällään palavereja urakoitsijoiden kanssa ja työmaatarkastuksia maastossa. Moni työkaveri tuntee myös Riston Ilona-koiran, joka välillä poikkeaa työmaalla mukana. Aloitamme samalla ”Ajankohtainen tekijä” -juttusarjan.

Ilmastonmuutoksen torjumisessa on onnistuttava. Sähköä on saatava luotettavasti myös tulevaisuudessa. Ihmisiä on kunnioitettava. Tärkeitä asioita kaikki, mutta miten ne liittyvät toisiinsa, pohtii Fingridin kehityspäällikkö Satu Vuorikoski.

Fingridin voimajohdot sijoittuvat pääasiassa yksityisten ihmisten maille. Aktiivisen viestinnän tavoitteena on sujuva vuorovaikutus viranomaisten, Fingridin, urakoitsijoiden ja maanomistajien kesken voimajohtohankkeen eri vaiheissa.

Seinäjokista Maarit Valkamaa motivoi voimajohtoalueen läheisyydessä olevan perinneympäristön hoidossa luonnon monimuotoisuuden edistäminen, sillä luontoarvot kaikkineen ovat hänelle tärkeä asia.

Fingridin tuottamiin maanomistajien ideakortteihin on valmistunut uusi kortti voimajohtoalueen maisemoinnista pihapiirissä, kun maanomistajan tontti ja piha sijaitsevat voimajohtoalueella tai sen vieressä.

Metsäpalojen riski lisääntyy pitkinä kuivina kesinä. Kantaverkon johtojen ja kytkinten läheisyydessä raivoava metsäpalo voi pahimmillaan aiheuttaa katkoja sähkönsiirtoon tai vaarantaa tehon riittävyyden.

Suomen kantaverkko käsittää yli 14 000 kilometriä sähköjohtoja, jotka kulkevat noin 100 000 maanomistajan maiden halki. Miten mailla liikutaan ja toimitaan – Fingrid vastaa usein esitettyihin kysymyksiin.

Fingrid käsittelee kantaverkon johtoaukean ja sen reunavyöhykkeiden kasvuston säännöllisesti. Näin taataan häiriötön sähkönsiirto ja johtolinjan ympäristön turvallisuus. Maanomistajalle töistä ilmoitetaan etukäteen ja erityistoiveet huomioidaan mahdollisuuksien mukaan.