Search
Close this search box.

Ilmastoasialla ihmisiä kunnioittaen

Jaa
Ilmastonmuutoksen torjumisessa on onnistuttava. Sähköä on saatava luotettavasti myös tulevaisuudessa. Ihmisiä on kunnioitettava. Tärkeitä asioita kaikki, mutta miten ne liittyvät toisiinsa, pohtii Fingridin kehityspäällikkö Satu Vuorikoski.

Tavat tuottaa sähköä ovat ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi menossa uusiksi – mustista vihreiksi, puhtaiksi. Muuttuvassa maailmassa on keskeistä, että puhdasta sähköä voidaan tuottaa siellä, missä se on fiksuinta. Samoin suomalaisten sähkön kuluttajien on tärkeää saada sijoittua maantieteellisesti vapaasti. Onnistunut yhtälö edellyttää, että myös sähkön on voitava virrata vapaasti vahvassa siirtoverkossa. Siksi tarvitaan mittavia investointeja vanhojen voimajohtojen uudistamiseksi ja kokonaan uusien rakentamiseksi. Matin ja Tepon sanoin voi hyvin tuntea, kuinka vauhti kiihtyy verkkoinvestoinneissa, kun tuulivoima lisääntyy odotettua nopeammin.

Kun haemme reittiä energia- ja ilmastomurroksen tarvitsemalle voimajohdolle, päädymme muiden omistamille maille. Fingrid hankkeesta vastaavana saa lunastusmenettelyn kautta oikeuden valtakunnallisesti tärkeän voimajohdon rakentamiseen. Kaupan päälle tulee suuri vastuu voimajohdon pitämiseksi kunnossa ja turvallisena. Maa ja puusto tulevat säilymään maanomistajan omistuksessa. On helppo arvata, että maanomistajat eivät aina riemastu kuullessaan uuden voimajohdon reittiä suunniteltavan juuri heidän mailleen. Maisema muuttuu, eikä voimajohdon alle voi rakentaa. Sähkö- ja magneettikentät voivat myös huolestuttaa. Hanketta voi olla vaikea hyväksyä, vaikka ymmärretään, että kyseessä on ilmastotavoitteiden ja koko yhteiskuntamme kannalta tärkeä infrastruktuuri.

Ihmisten kunnioittaminen kuuluu Fingridin toimintaperiaatteisiin. Olemme varmistaneet ymmärryksemme tekemällä yleisarvioinnin YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden huolellisuusvelvoiteprosessin mukaisesti ja päivitämme toimintasuunnitelmamme vuosittain. Toimintaperiaatteemme ohjaavat aidosti käytäntöjämme, kun toimimme muiden mailla hankkeissamme. Haluamme kohdata ihmiset kunnioittavasti ja lieventää uudesta voimajohdosta ihmisille aiheutuvia vaikutuksia. Hankkeen suunnittelusta alkaen arvioimme ympäristövaikutukset ja osallistamme maanomistajia ja naapurustoa, jotta löydämme parhaan voimajohtoreitin. Kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä pitkän voimajohtoreitin varrella on monta asiaa huomioitavana, eivätkä ihmisten näkemykset ja kokemukset selviä karttoja toimistolla katsomalla.

Ihmisten kunnioittava kohtaaminen ja yhteistyö haittojen lieventämiseksi jatkuu koko voimajohdon elinkaaren ajan. Lakisääteinen lunastuslupa antaa meille oikeuden hankkeen toteuttamiseen, mutta emme tyydy pelkästään siihen. Sen lisäksi haluamme maanomistajien arvostavan toimintatapojamme. Haluamme ansaita niin sanotun sosiaalisen toimiluvan. Siksi autamme maanomistajia näkemään voimajohtohankkeeseen vaikuttamisen paikat ja kannustamme heitä myös huolehtimaan oikeuksistaan.

Yrityskulttuurimme tukee avoimuutta ja yhteistyötä, ja tässäkin yhteydessä kiinnitämme huomiota ihmisten kohtaamiseen. Oman henkilöstömme lisäksi hankkeissamme työskentelee satoja eri urakoitsijoiden edustajia, jotka toimeksiannostamme rakentavat voimajohtoja tai käsittelevät reunametsiä. Vastuullisuusvaatimuksemme koskevat koko hankinta- ja toimitusketjuamme. Asenteen pitää meillä kaikilla olla sama – välitetään sähköä ihmisiä kunnioittaen ja yhteistyötä tavoitellen.

Hyvää ihmisoikeuksien päivää!

Fingrid on osana toimintaperiaatteitaan sitoutunut kunnioittamaan ihmisiä ja ihmisoikeuksia. Vältämme toimimasta ihmisoikeuksia heikentävällä tavalla, puutumme ihmisoikeuksia heikentäviin toimiin sekä tarvittaessa ryhdymme korjaaviin toimenpiteisiin. Edellytämme ihmisoikeuksien kunnioittamista myös liiketoimintakumppaneiltamme.

Blogin kirjoittaja Satu Vuorikoski on Fingridin kehityspäällikkö, yritysvastuu.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *