
Maanomistajia koskevan lunastusmenettelyn vaiheet
Maanomistajia erityisesti koskettava lunastusmenettely on monivaiheinen prosessi. Tässä artikelissa esitetään sen vaiheet tiiviistetynä.

Maanomistajia erityisesti koskettava lunastusmenettely on monivaiheinen prosessi. Tässä artikelissa esitetään sen vaiheet tiiviistetynä.

Kun maa keväällä sulaa, alkaa Fingridin maankäyttö- ja ympäristöyksikössä yksi vuoden kiireisimmistä ajoista. Risteämähallinnan erikoisasiantuntijat Heidi Oja ja Max Isaksson kirjoittivat viime vuonna yli viisisataa risteämälausuntoa.

Kantaverkkoa uusitaan, perusparannetaan ja ylläpidetään kaiken aikaa. Kantaverkon kehittämistä tarkastellaan kokonaisuutena. Fingrid tekee päätökset rakennushankkeista todellisten tarpeiden mukaan, mutta voimajohtolinjan reittiin ja sen valintaan vaikuttavat monet ulkoiset tekijät, kuten esimerkiksi tekninen toteutettavuus, ympäristöasiat, asutus, historialliset arvot ja maankäyttösuunnitelmat.

Voimanjohtohankkeen käynnistyessä ja edetessä Fingrid on valppaana kuuntelemaan maanomistajia ja avaamaan keskustelua. Lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointimenettely eli YVA lähtee käyntiin voimajohdon esisuunnittelun aikana ja tuottaa tärkeää tietoa ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Maanomistaja voi hyödyntää voimajohtoalueita monin tavoin. Kiinnostaisivatko lisäansiot joulukuusien viljelystä tai ovatko luontoarvot lähellä sydäntä? Vinkit maankäytön erilaisiin toteutuksiin löytyvät uusista Maanomistajan ideakorteista.

Voimajohtojen alla olevan maiseman hoitoon voi saada Fingridiltä tukea, jos tietyt kriteerit täyttyvät. Tuki kannustaa tarttumaan tuumasta toimeen. Hakija voi olla maanomistaja, muu yksityishenkilö tai esimerkiksi harrastusjärjestö.

Jättiputki on Suomen luonnossa haitallinen vieraslaji, joka tukahduttaa levitessään alkuperäisen kasvillisuuden. Lisäksi se on ihmisille vaarallinen, sillä sen kasvineste saa iholla aikaan palovamman reagoidessaan auringonvalon kanssa. Hävittämisessä on syytä olla varovainen.

Fingrid toivoo maanomistajilta ja voimajohtojen lähialueiden asukkailta palautetta, jonka mukaan viestintää kehitetään, myös uusia välineitä käyttäen. Vanaja–Tikinmaan rakennushankkeessa on kokeiltu sähköpostia, Facebookia ja tekstiviestejä maanomistajaviestinnässä. Informatiivinen pylväspystytysnäytös keräsi runsaasti katsojia Hämeenlinnassa.

Perinteisen maatalouden murroksen myötä niityt, kedot ja laitumet ovat häviämässä maisemastamme. Niillä viihtyvät kasvit ja eläimet etsivät uusia asuinalueita, ja johtoaukeille on mahdollista luoda näille lajeille sopivia olosuhteita.

Tehokkaan metsänhoidon myötä metsiin jää vähän lahopuuta, joka tarjoaisi elinolosuhteet tuhansille eliölle, kuten hyönteisille ja sienille. Fingrid testaa kahdella voimajohdon reunavyöhykkeen puunkorjuun työkohteella pökkelöiden jättämistä laholajeille, jos maanomistaja antaa tähän luvan.