Näkökulma

Näkökulma

Käyttövarmuus ja markkinat – käsi kädessä

Vaikka sähkömarkkinoiden avaamisesta on kulunut jo melkoinen tovi, sähkömarkkinarooli on monelle kantaverkkoyhtiölle edelleen epäselvä. Harva kantaverkkoyhtiö mittaa vielä onnistumistaan sähkömarkkinoiden toiminnan edistäjänä, vaikka niillä taatusti on käyttövarmuutta mittaavat mittarit. Fingrid pyrkii antamaan markkinoiden käyttöön aina sata prosenttia siirtokapasiteetista.

Näkökulma

Mitä Suomi voi oppia Euroopan sähkökriisistä?

Viime viikkoina nähty voimakas sähkön hinnan nousu on nimetty mediassa Euroopan sähkökriisiksi. Myös Suomessa sähkön hinta on noussut, kuitenkin selvästi vähemmän kuin Keski-Euroopassa, kirjoittaa strategisen verkkosuunnittelun yksikön päällikkö Mikko Heikkilä.

Näkökulma

Suomen kohtalo on myös naapurimaiden käsissä

Suomen onnistuminen omissa ilmastotavoitteissaan riippuu suuresti myös naapurimaiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, kirjoittaa toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Näkökulma

…Ja kantaverkkokeskuksesta soitetaan…

On maanantaiaamu ja kantaverkkokeskuksesta soitetaan. Viikonlopun aikana naapurimaan kantaverkkoyhtiö on alkanut rajoittaa sähkön siirtoa Suomesta Keski-Ruotsiin. Mielessäni pilkahti muistijälki viime kesästä, kun Svk joutui rajoittamaan sähkön siirtoa Norjasta aikaansaaden samalla hämminkiä sähkömarkkinoilla – ei kai tämä nyt toistu Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla?

Näkökulma

Työturvallisuus tehdään yhdessä ja yksin

Vuoden 2021 työturvallisuusteemana on mieti ennen kuin ­toimit. Turvallisen työskentelyn perustana on huolellinen suunnittelu, jossa otetaan huomioon työturvallisuusnäkökulmat, kertoo Fingridin turvallisuuden erikoisasiantuntija Karri Koskinen.

Näkökulma

Esimieskoulutusta jalkapallon hengessä

Blogissa Vesa Syrjälä pohtii esimiehen roolia ja osaamisen ylläpitämistä jalkapallohengessä. Joukkuepelissä asenne ratkaisee onnistumisen ja menestymisen.

Näkökulma

Muuttuuko työelämä koronan myötä?

Blogikirjoituksessaan Fingridin henkilöstöjohtaja Tiina Miettinen pohtii, miten korona-aika on muuttanut työelämää ja mitkä käytännöt ovat tulleet jäädäkseen.

Näkökulma

Vastuu on tekoja

Fingridissä puhumme mielellämme yritysvastuusta. Tehtävämme on rakentaa alustaa puhtaalle, päästöttömälle sähköjärjestelmälle sekä kehittää sähkömarkkinoita energiamurroksen edellyttämään suuntaan, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kysyimme hiljattain Fingridin henkilöstöltä, mitä vastuullisia tekoja he tekevät omassa työssään, kirjoittaa Marjut Määttänen Fingridin viestinnästä.

Näkökulma

Mistä syntyvät maine ja luottamus?

Organisaation maine on asia, jota voi mitata ja johon voi vaikuttaa. Toimenpiteet maineen kehittämiseksi kannattaa tehdä vahvasti ennakoiden. Jos asiaan herää liian myöhään, on vaikeaa olla uskottava, kirjoittaa Riku Ruokolahti.

Tässä kaikki artikkelit.