Uusitussa strategiassamme kaikki lähtee perustehtävästä: olemme määritelleet monimerkityksellisesti, että ”Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö”. Tämän rinnalle perustehtävään on sopivasti otettu vanhaa ja uutta: ”Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää”.

Strategiassamme määritelty ambitiotaso on aina ollut korkealla. Hieman muokattu visiomme ”Sähköverkkotoiminnan esikuva” tarkoittaa sitä, että olemme mukana alan maailmanmestaruuskisoissa. Ei osallistumassa vaan voittamassa.  

Arvopohjamme on jo vuosia pohjautunut samoihin peruspilareihin: olemme avoin, tasapuolinen, tehokas ja vastuullinen. Asiakkaat ja sidosryhmät testaavat näitä arvoja joka päivä. Fingridiläiset ovat omaksuneet yhteisen arvopohjamme hienosti. Ajan myötä arvomme saavat uutta, aikaan sopivaa sisältöä. 

Olemme erilainen kantaverkkoyhtiö tekemiemme strategisten valintojen myötä. Valintojen peruspilarina on perustehtävään keskittyminen. Asiakaslähtöinen toimintatapamme erottaa meidät monista verrokeista. Tekemistämme leimaa myös maailmanluokan tehokkuus. Tehokkuuden pariksi sopii erinomaisesti valintamme olla markkinalähtöinen: toimivat markkinat tuottavat kaikessa tekemisessä parhaimmat ja innovatiivisimmat ratkaisut. Sähkömarkkinoiden edistämisen osalta olemme integraatiomyönteisiä. Sokerina pohjalla strategisena valintana on varmuus ja vastuullisuus, jotka ovat aina olleet keskeinen osa yhtiön DNA:ta.

Päämäärämme ja tavoitteemme ovat hyvin selkeät. Tämän lisäksi tarvitaan strategian tehokas toimeenpano. Meidän tapamme on toteuttaa strategiaa pitkäjänteisesti ja tasapainossa asiakkaiden, yhteiskunnan, talouden ja henkilöstön näkökulmien kanssa. Monet asiat toteutetaan jatkuvien pienten parannusten kautta – ”lite bättre” koko ajan. Meneillään olevassa suuressa muutoksessa näemme, että tarvitsemme tämän rinnalle joukon fokusoituja muutoshankkeita, joiden avulla saamme aikaan suuria muutoksia sähköjärjestelmässä, sähkömarkkinoilla ja Fingridin sisäisessä toiminnassa.

Fingrid-joukkue tunnetaan siitä, että meidän strategiamme ei jää PowerPointeille.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *