Search
Close this search box.

Tokaluokkalaiset tarkkoina energiansäästöviikolla

Jaa
Ei tuuleteta liian pitkään. Säästetään luontoa, koska muuten sitä ei enää ole, sanoivat Pohjois-Haagan ala-asteen koulun kakkosluokkalaiset, kun kyselimme heiltä energiansäästöviikolla opittuja asioita.

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikkoa vietettiin osana valtakunnallista tapahtumaa lokakuun puolivälissä. Viikon aikana tutustuttiin energian tuotantotapoihin ja puhuttiin järkevästä energian käytöstä ja energian säästämisestä.

Pohjois-Haagan ala-asteen koulun 2A-luokassa käytössä olivat Fingridin lahjoittamat lasten energiakirjat, eli ”Hei kaikki toimii” -nimiset oppimateriaalit.

– Viikon mittaan meille on kertynyt tietoa siitä, mitä energia on ja mihin sitä tarvitaan. Materiaalin mukana tulleita pelejä on pelattu, cd:n lauluja laulettu ja tehtäviä tehty innokkaasti, kertoo luokanopettaja Maarit Koivisto.

Energiakirjassa lapsia on naurattanut esimerkiksi Tuhlaajan talo -sarjakuva, jossa vesihanat valuvat, patterit hehkuvat ja ikkunat ovat auki ja lisäksi tietysti kaikki sähkölaitteet ovat päällä televisiosta silitysrautaan.

Lapset arvostavat luontoa

Energiansäästöviikko sai 8-vuotiaat koululaiset pohtimaan erityisesti luonnonvarojen tuhlaamista:

– Energiaa ja luontoa kannattaa säästää, koska muuten se loppuu, tokaluokkalaiset sanovat.

– Jos puita kaadetaan liikaa, ne loppuvat. Myös uraania ja kivihiiltä pitää säästää, että niitä riittäisi pitempään.

Koululaiset tietävät myös, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa energiansäästöön:

– Energian tuhlaamista on, jos tuulettaa liian pitkään.

– Jos opettaja menee pois luokasta ja on välitunti, niin tietokoneet ja muut laitteet voi laittaa pois päältä.

Luokanopettaja Maarit Koivisto vahvistaakin, että energiansäästöviikolla on puhuttu paljon siitä, kuinka jokainen on omalta osaltaan vastuussa luonnosta ja maapallosta. Miettiminen on hyvä aloittaa ihan pienestä pitäen.

Fingrid lahjoitti energiansäästöviikon materiaalit kaikkiaan yhdeksälle eri koululle. •