Search
Close this search box.

Texasissa luotetaan markkinoihin

Jaa
Yhdysvaltain Texasissa on paljon tuulivoimaa ja vapailla markkinoilla sähkön hinta vaihtelee voimakkaasti sääolosuhteiden mukaan. Tämä on luonut kysyntää myös hintapiikeiltä suojaavalle joustavalle kapasiteetille.

Matti Rautkivi – General Manager, Market Development, Wärtsilä – asuu ja työskentelee Texasin Houstonissa. Hän pystyy seuraamaan näköalapaikalta Yhdysvaltain sähkömarkkinoiden kehitystä.

Rautkivi huomauttaa, että Yhdysvalloissa ei ole yhtenäisiä sähkömarkkinoita, vaan järjestelmät ja energiapolitiikan painotukset saattavat vaihdella esimerkiksi osavaltiosta toiseen. Suuria makrotason muutoksia on kuitenkin uusiutuvien energioiden voimakas esiinmarssi.

– Keskilänteen on tullut paljon etenkin tuulivoimaa. Maan länsiosissa ja etelässä on puolestaan otettu käyttöön valtavasti aurinkovoimaa.

Uusiutuvaa tulee myös koko ajan lisää – eikä niinkään ympäristöllisistä vaan taloudellisista syistä.

– Uusiutuva energia on edullista. Tarjolla on myös hyvin halpaa kaasua. Kukaan ei suunnittele enää investoivansa esimerkiksi hiileen, vaikka Yhdysvaltain nykyinen presidentti on jotain sellaista väläytellytkin. Itse asiassa hiiltä tullaan korvaamaan investoimalla uusiutuvaan energiaan sekä joustavaan kaasuvoimakapasiteettiin.

Pearsallin kaasuvoimalaitos sijaitsee San Antonion lähellä Texasissa.

Hintasignaali ohjaa markkinoita

Rautkiven mukaan Yhdysvalloissa ymmärretään, että maan energiajärjestelmä on voimakkaassa murroksessa. Poliitikot eivät kuitenkaan – pääsääntöisesti – ohjaa, minkälaista kapasiteettia maassa tulevaisuudessa tarvitaan. Pisimmällä markkinoiden ohjaamassa energiataloudessa ollaan nimenomaan Texasissa.

– Täällä on katsottu energy only -periaatteen mukaisesti markkinoita kokonaisuudessaan ja keskitytty siihen, miten ne antaisivat toimijoille mahdollisimman oikean hintasignaalin rakentaa systeemin tarvitsemaa kapasiteettia. Myös vääräntyyppinen tai vanhentunut kapasiteetti poistuu tehokkaasti markkinoilta, jos se ei ole kannattavaa, mikä luo tilaa uudelle kapasiteetille.

Texasissa kaikki on suurta – myös hintavaihtelut

Texasissa ei ole Suomen kaltaista kantaverkkoyhtiötä, vaan järjestelmää pyörittää systeemioperaattori.

– Operaattori katsoo päivää ennen seuraavan päivän tilanteen ja ottaa vastaan tarjouksia energiantuotannosta. Tämän lisäksi käytössä on reaaliaikainen markkina, jossa sähkön hinta määräytyy viiden minuutin välein.

Koska real time -hinta heittelee paljon – osaltaan sen mukaan, miten uusiutuvia energioita on tarjolla juuri sillä hetkellä – se luo markkinoita myös joustavalle kapasiteetille.

– Keskihinta real time -markkinoilla on kuitenkin alhaisempi kuin day ahead -markkinoilla. Syynä on se, että toimijat haluavat suojautua real time -hintapiikeiltä ja ovat valmiita maksamaan preemiota tästä suojauksesta day-ahead -markkinalla.

Tätä kautta tullaan myös Wärtsilän bisnekseen. Wärtsilän tuoteportfolioon kuuluu esimerkiksi joustavia kaasuvoimalaitoksia, joita voidaan ottaa nopeasti käyttöön ja vastaavasti sulkea.

Myös kysyntä joustaa

Texasissa ollaan pitkällä myös kysynnän joustossa. Sekin ohjautuu markkinavetoisesti.

– Alan yritys voi ottaa yhteyttä vaikkapa Walmartiin. Yritys voi tarjoutua laskemaan myymälän energiankulutusta hintapiikkien aikaan vaikkapa 20 prosentilla, jos se saa vastaavasti itselleen puolet näin säästetystä rahasta. Se voi tuoda ja asentaa tätä tarkoitusta varten myymälään myös omat koneensa, jolloin Walmart välttyy investointikustannukselta.

Oppia Amerikasta?

Suomessa ja Euroopassa tavoitteena on hallittu siirtyminen vihreään ja päästöttömään sähköjärjestelmään. Voisimmeko oppia jotain vaikkapa Texasin mallista?

– Itse olen kyllä vankkumaton energy only -mies. Täällä on ollut hienoa seurata, miten puhtaampaa energiaa ja tarvittavaa säätövoimaa on pystytty ottamaan käyttöön nimenomaan markkinavetoisesti, huolehtimalla oikeasta hintasignaalista. Energy only -periaate on tarkoittanut myös kuluttajalle halvempaa sähköä, kun on ymmärretty, että hinta ei ole sama asia kuin kustannus.

Mutta Suomessa on puhuttu viime aikoina esimerkiksi siitä, että taseselvitysjakson muuttaminen tunnista vaikkapa viiteentoista minuuttiin tietäisi suuria mittari-investointeja.

– Markkinoita pitää katsoa kokonaisuutena eikä pysähtyä ihmettelemään jotain yksittäistä ongelmaa tai palvelua, jota ei vielä ole. Jos oikea markkinasignaali muodostuu, syntyy myös uusia bisnesmalleja – ja jollekin esimerkiksi tulee kannattavaksi asentaa uusia mittareita, Rautkivi korostaa.

– Se, että poliitikot päättävät, miten energiaa tuotetaan tulevaisuudessa ja varaudutaan tiettyyn kapasiteettiin, on tietenkin hyvin turvallinen vaihto-ehto. Mutta silloin voidaan kyllä unohtaa puheet markkinoista, hän lisää.